Tyttö! Pappa! Sano muikku!

Kävimme pari päivää sitten sairaalassa näyttämässä Helmin jalkoja kirurgillemme. Kirurgimme mukaan palautumisen merkkejä ei jaloissa näkynyt ja jalat olivat hyvin periksiantavat. Seuraava kontrolliaika tulee puolen vuoden päähän. Hoito jatkuu samalla tavoin kuin tähänkin asti.

Keskustelimme kirurgimme kanssa siitä, ettei Helmi varaa mielellään jalkoihinsa. Kerroimme, että neuvolassa ovat pohtineet asiaa monesti. Nytkin näytimme, kuinka Helmi "varailee" ja niinhän siinä kävi, että ensin oltiin jalat ylhäällä, kunnes vähitellen vasta laitettiin jalkoja lattiaa vasten. Saimme kuitenkin huojentavia ja mieltärauhoittavia uutisia: toisilla kampurajalkaisilla lapsilla seisomisen ja kävelyn oppiminen voi tulla hieman myöhässä. Ei siis huolta.

Monet ovat kyselleet, kuinka Helmi reagoi lääkärissä käynteihin. Kerronpa sen nyt kaikille, ei mitenkään. Tälläkin kertaa jalkojen "sitkuttamisen" sijaan löytyi mielekkäämpää tekemistä, kuten tutkia lääkärin pöydältä löytynyttä lelukameraa, joka sanoi vähän väliä "sano muikku". 

Sano muikku!

Helmi on oppinut jälleen uusia asioita. Möyriminen on vaihtunut ryömimiseksi. Sellaiseksi kauniiksi vastavuoroiseksi ryömimiseksi. Turbovaihdekin on löytynyt. Mikään ei ole enää turvassa. Sen saivat perheen karvaiset kaveritkin todeta Helmin ryömiessä hoitamaan heitä, vaikka he kuinka yrittivät karkuun. 

Mikään ei ole enää turvassa

Helmi on alkanut myös kovasti tavailemaan. Pö-pö, pä-pä, tä-tä, jne tulivat ensin. Kaksi päivää sitten Helmi sanoi tätini miestä selvästi papaksi ja toistikin sanan. Pappa ei siis ollut sattumaa. Myös tyttö-sana on kovasti tulossa, tällä hetkellä se kuulostaa vielä neljän teen tytöltä, "tyttt" "tyttt". 

Pienimuotoinen aamujumppa

8kk neuvola - meillä on jo iso tyttö

Pienestä on alkanut vähitellen kasvaa iso. Suurin kasvu tapahtui hetkessä, kun kävimme tervehtimässä ystäväperheemme vastasyntynyttä. Katsahdus nyyttiin ja katsahdus Helmiin. Pieni vauvamme oli poissa. Meillä asuu jo oikeasti iso tyttö!

Kävimme neuvolassa. 8 kuukauden ikäisenä neuvola on lääkärineuvola. Kahdessa kuukaudessa painoa oli tullut lisää vajaa kilo, Helmin ollen nyt 8,165 kg ja pituudeltaan 71,7 cm. Päänympärys oli hauskasti 44,4 cm. Hemoglobiini mitattiin ensimmäistä kertaa. Helmi ei asiasta välittänyt mitään, lattialla heiluva kilisevä lelu oli paljon mielenkiintoisempi. Hemoglobiinin tulos oli 126, mikä on oikein hyvä.

Lääkärin kanssa kävimme keskustelua Helmin liikkumisesta. Kuten sanottu, Helmi ei ryömi vaan möyrii. Lääkärimme tahtoi kovasti tietää, tuleeko liikkuessa vastavuoroisuutta. Oikeastaan ei. Paikallaan ollessa kyllä, mutta liikkuminen tapahtuu muutoin. Asiaa puitiin ja pähkäiltiin, olisiko fysioterapia tarpeen jne. Kunnes Helmi ystävällisesti hoitopöydällä alkoi kurotella edessään näkyvää lelua: Kädet ja jalat menivät kauniin vastavuoroisesti. Tämä riitti lääkärillemme, kyllä se liikkuminenkin sieltä tulee.

Ja niinhän se tulikin. Samana iltana.  Menoa on riittänyt, Helmi on vihdoin löytänyt keinon edetä nopeasti.

Jään monesti leikkimään lattialle...

... ja kun äidin silmä välttää, lähden tutkimusmatkalleni

Toinen, mitä Helmi ei tehnyt oli jalkoihinsa varaaminen. Jo 6 kk -neuvolassa tyttö näytti taitonsa olla "flamingo". Saman hän teki tälläkin kertaa. Ja jälleen keskustelimme. Onhan Helmi ottanut jaloilleen? On, mutta harvoin. Nostaa mielellään jalat ylös tai pitää niitä "tankokenkäasennossa". Lääkärillemme riitti, että pientä varaamista on ollut.

Päätimme alkaa kotona "treenin" asian suhteen ja tietoisesti seisottaa Helmiä. En usko, että ongelma on lihaksistossa, lihaksiahan tytöllä jaloista löytyy. Pikemminkin Helmin pitäisi tajuta, kuinka homma toimii. Erityisesti olen huomannut "ongelman" olevan nilkoissa. Nilkat eivät ole niin vahvat kuin muut jalat ja seisominen muistuttaa vieterijaloilla seisomista. Kengät kun ovat niin paljon tukeneet nilkkoja, kenkien kanssa myös seisominen on tukevampaa.

Treeniä treeniä!

Joko painan stop-näppäintä?

Pöllökasseja ja "optisia harhoja"

Hoitomme on "ylläpitovaiheessa", jolloin tankokenkiä pidetään uniaikana. Tämä tarkoittaa sitä, että joudumme kuljettelemaan niitä mukanamme, myös muutoin kuin Helmin jaloissa. Jotta kengät kulkisivat varmasti mukana ja jotta ne pysyisivät hyvässä kunnossa, tahdoin ommella niille oman pussukan. 

Tarkemman selostuksen näet Pöljiä neuleita -blogistani.

Lupasin teille myös "optisen harhan". Tässäpä se.

Kuvassa on yksi vauva jalkoineen...

N - Y - T - nyt mennään!

Uudet taidot ja asiat elämässä. Niin ihanat, mutta samalla niin pelottavat. Vauva ei ole enää vauva, vaan alkaa vähitellen muuttua oikeasti taaperoksi.

Helmin itsensä valitsemat hammasharja ja -tahna

Merkittäviä asioita on jälleen tapahtunut. Ensiksikin (vai sanoisinko vihdoin ja viimein) ensimmäiset hampaat ovat puhjenneet. Voi sitä itkua, kiukkua ja kuolan määrää! Vanhemmilta lapsen hampaiden puhkeaminen vaati pitkää pinnaa. Niin helppo lapsi kuin Helmi onkin ollut, ei reiluun viikkoon mikään ollut hyvin.

Äitiyspakkauksessa tullut hammasharja oli hieman iso

Toinen, ja meille varmasti suurempi, asia kehityksessä oli liikkumaan oppiminen. Oppikirjamaista ryömimistä liikkuminen ei ole, vaan pikemminkin Helmin omalaatuista möyrimistä. Möyrimisessä kääntyillään, vääntyillään ja keinutellaan itseä eteenpäin. Pääasia lienee kuitenkin, että oikeasti mennään eteenpäin.

Liikkumaan oppiminen on ollut paljon mielessämme. Kirurgilta saamassamme alkuinfossa kampurajalkojen suhteen meille painotettiin, että kehitykseen jalat eivät vaikuta. Esimerkiksi liikkumaan oppiminen sujuu kampuralapsilla yleensä normaaliin tahtiin. Silti mieleemme on hiipinyt ajatuksia siitä, ettei esimerkiksi kenkien käyttö hidasta liikkumista.

Ei ole hidastanut!

Este vai hidaste?

On Helmin kannalta onni, että kenkiä ei tarvitse käyttää enää ympärivuorokautisesti. Päivä- ja yöunet kattavat helposti "vähintään 14 tuntia/vrk" -ehdon. Leikkiajat lapsi voi rauhassa potkutella sukkasillaan... tai monesti paljasvarpain, sillä sukkien repiminen jaloista on yksi Helmin lempipuuhista. 

Seuraavana alamme odotella konttaamista. Pylly on alkanut nousta lattiasta lupaavasti. Helmin tosin pitäisi vielä ymmärtää, että myös naama pitäisi nostaa kohti menosuuntaa eikä painaa kiinni lattiaan. 

Yllätetty matkalla DVD-soittimelle

Ja pikemmin kuin uskonkaan tulee se päivä, että lapsi lähtee konttaamaan. N - Y - T - NYT MENNÄÄN!

Loppukevennykseksi: Helmi the Mursu

Haku perhekurssille

Jo Helmiä odottaessamme meille kerrottiin mahdollisuuksista osallistua erilaisille sopeutumisvalmennus-/perhekursseille. Neuvolassa asiasta keskustelimme ja saimme hyviä vinkkejä siitä, minne voisimme hakea. Kursseja järjestetään eri paikoissa, esimerkiksi Helsingissä Rinnekotisäätiön Norio-keskuksessa ja Lahdessa Validia-kuntoutuskeskuksessa.

Helmi on nyt 7 kuukautta ja olemme jo eläneet arkeamme kampuroiden kanssa. "Aktiivihoidot" ovat tältä osin ohi ja hoitomme jatkuu "ylläpitohoitona" eli tankokenkähoitona. Nyt voisi siis olla aika hakea kurssille. 

Pohdimme puolisoni kanssa vaihtoehtoja. Lueskelimme sekä Norio-keskuksen että Validia-kuntoutuksen nettisivuja ja vertailimme vaihtoehtoja. Uskomme, että kurssit ovat molemmissa antoisia. Päädyimme kuitenkin Norio-keskuksen kurssiin, sillä samalla voisimme mahdollisesti tavata sukulaisiamme Helsingissä ja mikä tärkeintä, Norio-keskus on pienempi ja kodinomaisempi. 

Hakeminen tapahtuu Kelan lomakkeella. Hakemukseen liitetään lääkärin todistus, jossa hoitava lääkäri suosittelee perhettä kurssille. Hakemus lähetetään esivalintaa varten Norio-keskukselle, joka toimittaa hakemuksen Kelalle, mikäli hyväksyy meidän perheen kurssille. Tämän jälkeen Kela vielä käsittelee asian. Kurssit ovat maksuttomia perheelle. Matkakustannuksiin ja ansionmenetyksiin voi hakea tukea.

Liitteeksi tarvittavan B-lausunnon saimme lääkäriltämme puhelinsoitolla. Kelan nettisivuilta löytyi lomake, jonka täytimme.

Nyt vain jännittämään, pääsemmekö hakemallemme kurssille.

Balettisukat

Kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa.

Blogissa on nyt yli 6000 lukukertaa. Kiitos siitä teille!

"Blogi tallettaa tiedot ja tarinat"

Paikallislehtemme Uutis-Jousi teki blogin kirjoittamisesta lehtijutun, johon pyysi minua (tai meitä) mukaan. Suostuimme. Juttu julkaistiin 25.6.2015 ilmestyneessä lehdessä. Tällainen siitä tuli.

Unipussiraivarit ja linkkuveitsiasento

Kesä on täällä ja sen huomaa. Sade ropisee kattoon, hyttyset inisevät ja jos et lämmitä, talossa on kylmä, jos puolestaan lämmität, tukehdut. Päänvaivaa tämä ihana vuodenaika tuottaa monilla tavoin.

Ja sitten on ongelma nimeltään Helmi.

Tai oikeastaan Helmi ei ole ongelma vaan ongelmat liittyvät Helmiin. Helmi on hyvin levoton nukkuja. Hyvinhyvin levoton. Peitto ei meinaa pysyä päällä laisinkaan. Tanko on öisin siitä ongelmallinen, että sillä saa todella hyvin potkaistua peiton päältä. Jalat nousevat peiton alla hyvin Helmin lempinukkuma-asentoon, mutta laskettaessa jalkoja takaisin, peitto lähtee mukana.

Facebookin kampurakeskustelupalstalta löysin tähänkin ongelmaan ratkaisun. (Tai niin ainakin luulin.) Unipussi. Olemme saaneet yhden unipussin Vauva-lehden tilaajalahjana ja päätinkin kaivaa sen esiin testaukseen. Tähän mennessä emme ole sitä käyttäneet, sillä se on todella iso (vieläkin). Helmi pussiin ja pussi Helmineen sänkyyn. Päiväunista ei tullut yhtään mitään. Helmi huusi huutamistaan. Rauhoittuminen tapahtui vasta unipussista poistuttua. Kokeilin seuraavana päivänä uudestaan samalla lopputuloksella. Unipussi ei ole Helpertin juttu. Jatkamme peittoilua.

Peiton käyttö aiheuttaa omat ongelmansa. Säiden lämmettyä täkistä on tullut Helmille liian kuuma. Tyttö nukkuu hikisenä ja entistä levottomammin. Ostin Helmille lyhytlahkeiset yöpuvut, jotta hänen olisi viileämpi nukkua. Lyhytlahkeisuus tuotti kuitenkin omia ongelmiaan: Potkittuaan peittoa pois, Helmille tuli viileä, jos sattui viileämpi päivä muutoinkin. Ohuempi peitto puolestaan ei pysy Helmin päällä, sillä hän vetää peiton kainaloonsa. Nyt olemme nukkuneet pitkälahkeisissa yöpuvuissa viltin kanssa tai ilman. Enimmäkseen ilman. Äitiä huolestuttaa, että Helmiä paleltaa, mutta...

Ja sitten jo ne kertaalleen mainitsemani hyttyset. Inisevien alivuokralaistemme elämästä on saanut osansa kokea Helmikin, joka mielellään tarjoaa kättänsä ja jalkaansa kasvoista puhumattakaan hyttysten lounaspöydäksi.

Muutama syöntijälki kasvoissa, mutta Helmiä se vain naurattaa

Niin ja se linkkuveitsiasento (sekin nimitys on muuten FB-keskustelupalstalta saatu), kokeilepa itse nukkua noin.

Mielensäpahoittajan päiväkirjasta

En ole vielä päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen siitä, onko pehmoleluaan hypistelevä unta tuusaava lapsi vai iloisesti hihkuen käsiään heiluttava ja jalkojaan sämpyttävä lapsi minusta maailman ihaninta katsottavaa. Molemmat kun on ovat omalla tavallaan voittajia. On ihana katsoa, kun lapsi pitkän päivän jälkeen taistelee unta vastaan, kunnes joutuu antamaan periksi. Itselleni painoarvoa on myös jalkojaan (ja käsiään) iloisesti liikuttavassa lapsessa. Lienee turhaa edes perustella, miksi näin on.

Bed Time

Toisille perustelut tulisivat kuitenkin aiheelliseksi.

Kuten olen aikaisemminkin todennut, kerron mielelläni Helmin jaloista ja kampuroista yleisesti. Eivät ne ole tabu, eivät liioin arka aihe, eivätkä varsinkaan häpeä. Ne ovat osa Helmiä! Olen todennut myös, että sillä on paljon merkitystä, kuinka ihmiset suhtautuvat tankokenkiin ja varsinkin sillä, kuinka kiinnostuksensa tuovat ilmi. Olen käynyt kuukausien aikana monen monta keskustelua, joista toisista on jäänyt alusta lähtien hyvä mieli ja toisista keskustelun jälkeen hyvä mieli, sillä olen saanut avarrettua toisen ihmisen tietoutta. Tänään jäin kuitenkin sanattomaksi.

Olimme Helmin kanssa kaupassa. Kuten varmaan muutkin äidit, myös minä parkkeeraan kärryni esimerkiksi maitohyllyjen lähelle paikkaan, jossa kärryni eivät ole kenenkään tiellä. Tämän jälkeen lähden keräämään tarvitsemiani tavaroita hyllystä. Ollessani keräysreissulla Helmi oli jälleen saanut seuraa (on kumma, millainen magneetti pieni lapsi on!) vanhemmasta rouvasta. Katsoin, kuinka suloisesti Helmi hänelle hymyili ja jokelteli rouvan jututtaessa lastani. Kävellessäni lähemmäksi kuulin jutunaiheen: "Onpas sinulla ilkeä äiti, kun on sitonut jalkasi kiinni. Kumma äiti kun ei kestä potkivaa lasta".

Jäin sanattomaksi. Ajatuksia vilisti päässäni nopeammin kuin protoneja CERNin hiukkaskiihdyttimessä. En saanut niistä ainuttakaan puettua sanoiksi. Olin suorastaan järkyttynyt. Hain kärryni Helmineen ja jatkoin matkaa, sanomatta sanaakaan.

Onneksi lapseni on vasta 6 kuukauden ikäinen. Entäpä, jos hän olisikin ollut 6 vuoden ikäinen? Hän olisi ymmärtänyt aivan eri tavoin rouvan sanat. (Tähän väliin täytyy todeta, että tankokenkiä ei käytetä kuin unikäytössä siinä vaiheessa, kun lapsi oppii kävelemään, tämä kaikki on siis jossittelua). Mitähän lapseni olisi ajatellut istuessaan kärryissä jalat toisissaan kiinni saaden selville kaiken johtuvan vain äidin ilkeydestä? Olisikohan siihen enää auttanut selittää jalkojen hoidosta ja taikakengistä? Tuskin. Lapsi olisi osannut ottaa toteamuksesta kaiken hyödyn irti. Ilkeä äiti, mikä ilkeä äiti!

Välttelin loppureissun ajan rouvaa kaupassa. Keräsin tarvitsemamme tavarat ja menin kassalle. Peräämme kassajonossa tuli kaksi iäkästä rouvaa, jotka alkoivat jututtaa Helmiä. Myös nämä rouvat kiinnittivät huomionsa Helmin kenkiin. Ja kuin vahingossa suusta lipsahtanut, ääneen lausuttu ajatus "Mutta minkäs takia sinun jalkasi ovat kiinni" sai minut näkemään punaista. Ehkä liiankin töykesti maitohyllykkörouvan aikaansaaman kiukutuksen vuoksi (pyydän todella anteeksi äänensävyäni) totesin asiallisesti Helmillä olevan jaloissa kampurajalkojen hoitoon käytettävät erityiskengät. Keskustelu kääntyi juuri niin kuin yleensäkin. Ihasteluun. Kylläpä lääketiede nykyään osaa!

Itselleni jäi kuitenkin tuplasti paha mieli. Sen lisäksi, että olin mielestäni syystäkin pahoittanut mieleni kuullessani, mitä lapselleni puhutaan, tulin vielä kääntäneeksi oman pahanmieleni ventovieraisiin, hyvää tahtoviin ihmisiin.

Kyllä minä siitä mieleni pahoitin.

Puolivuotias

4.6. Helmi täytti puoli vuotta. Sitä juhlistimme perheen kesken muun muassa kuvaamalla juhlakalua.

Helmi ½ vuotta

Ja saihan pieni jotain lahjojakin.

Uuden unirievun, jota voi vuorotella vanhan kanssa (kunhan vanha on ensin saapunut pesusta)

Ja elämänsä ensimmäisen ilmapallon!

Ps. Blogissa on ollut yli 5200 lukijaa! Kiitos teille siitä!