Kumikengät kokoa kaksikymmentä

Ulkoilu on Helmin lempipuuhaa nykyään. Käymme (Helmin mittapuulla) pitkiä kävelyretkiä pihamme ulkopuolelle hänen työntäessä taaperokärryään ylpeänä. Homma on niin mukavaa, että sisälle lähtö tuottaa monesti pienimuotoisen riidan. Tyttö toisessa kainalossa roikkuen irroitan toisella kädelläni Helmin käsiä taaperokärryn työntöaisasta.

Olisi mukava pystyä ulkoilemaan jokaisella säällä. Ehkä asiaa ei pitäisi ajatella materialistisesti, mutta tykkäisin, jos voisin pukea Helmille sateisella säällä jalkaan kumisaappaat enkä niitä 60 euron nahkaisia Eccoja. Helmistäkin olisi varmaan mukava, jos sukat eivät kastuisi ulkoillessa ja/tai voisi rauhassa kävellä lätäköihin, mutalammikoihin ja märälle nurmikolle - sinne, minne itse haluaisi.

Menin siis kauppaan ostamaan kumisaappaita. Helppo homma, ajattelin, kunnes mielessäni pyörähti pari asiaa. Kaupassa olevat kumpparit alkoivat koosta 23. Helmin jalka on kokoa 20 (ja niissäkin kengissä on vielä kasvunvaraa). En siis voinut ostaa kumppareita. Seuraavana mielessäni pyörähti toinen ajatus. Muistelin kaverini kaupanneen juuri aikaisemmin lapsensa kenkiä, jotka olivat kokoa 23 ja jääneet liian pieniksi. Lapsi on Helmiä reilun kuukauden vanhempi. Onkohan Helmillä normaalia pienempi jalka?

Tiedän, että kampurajalka voi olla normaalijalkaa pienempi, jos lapsella on toispuoleinen kampura. Olen kuullut, että lapselle on jouduttu ostamaan kaksi paria kenkiä, sillä jalkojen kokoero on enemmän kuin yksi koko. Helmin jalat ovat samankokoiset, ongelmaa ei siis ole ollut enkä ole koskaan asiaa ajattelutkaan aikaisemmin. Nyt joudun toteamaan, että ehkäpä Helmin jalka on "normaalijalkoja" pienempi.

Kunhan kävely vahvistuu ja tasapaino sen myötä, pääsee Helmi huristelemaan potkupyörällä

Ja näinhän se asia taitaa olla. Sain vahvistusta ajatukselleni (jälleen kerran, kiitos siitä) Facebookin kampura-ryhmästä. Myös monien muiden lapsilla on ollut vastaavaa. Ikäistään pienemmät jalkaterät. Ja samaan syssyyn sain kasan merkkejä, joilta voisi löytyä pieniä kumppareita (Polarn O. Pyret, Nokia, Reima). Nokialaisia jo tutkinkin, mutta niistä koot alkoivat 23 eteenpäin. Pitänee vaihtaa siis kauppaa ja toivoa, että kumisaappaat kokoa kaksikymmentä sattuisivat kohdalle.

ps. Voisinhan toki laittaa kirpparisivustolle ostetaan-ilmoituksen kengistä, mutta tässä asiassa olen suorastaan hysteerisen tarkka: Haluan ostaa Helmille vain uusia kenkiä, jotta minimoisin sen mahdollisuuden, että "valmiiksi toisen jalkaan muotoutunut" -kenkä aiheuttaisi Helmin jalkoihin ongelmia. En tiedä, kuinka helposti tällaista tapahtuisi, mutta... koskaan et voi olla täysin varma.

Äitienpäivän iloja ja suruja

Ensimmäisenä on kirjoitettava pitkä sepostus (jos puhuisin sen, sitä kutsuttaisi monologiksi, mutta onko monologi myös kirjoitettu yksinpuhelu?) siitä, miten hienoa on olla äiti juuri tälle erityiselle lapselle. En vaihtaisi pois mistään hinnasta niitä aamuja, jolloin nukumme kylki kyljessä tunnin - ehkä kaksi - ennen lopullista heräämistä.

Silmätarkkana seuraan, kun hän pukee villaisen kettuhattunsa päähän, ottaa käsilaukun käteensä ja muovisankon toiseen leikkiessään - vieläkään en tiedä, mikä leikin juoni on - ja nauttiessa leikkimisestään.

Huvittuneena pidätän nauruani, kun näen lapseni polkevan jalkaansa lattiaan korostaakseen omaa tahtoaan - ja mielessäni pelkään jo tulevaa uhmaikää, lapseni persoona on heräämässä todella eloon.

Ylpeänä pohdin, kuinka paljon lapseni jo ymmärtää ympäristöstään. Kun kysyn "haluatko lisää juomista", hän ojentaa minulle tyhjää tuttipulloaan - ennen olemme vain puhuneet maidosta.

Niin hirveän paljon olemme menneet eteenpäin. Pituutta vain oli lisääntynyt yhdessä yössä niin, että eiliset vaatteet eivät enää mahtuneetkaan. Äidin kahvakuulan kilot lisääntyvät nopeammin kuin äidin treeni sitä sallisi. Vauvan mitat ovat hävinneet. Tilalla on todellakin taapero.

Kävelyharjoittelua ilman tukea on kestänyt nyt kuukauden päivät. Saadessaan leikkiä yksin, keskytyksettä ja "huomiotta", olen huomioinut Helmin olevan entistä enemmän pystyasennossa ja liikkuvan askeltamalla. Askelia kertyy yhtä useampia peräkkäin. Pyllähdyksen jälkeen noustaa uudestaan jaloilleen ja leikki jatkuu. Huomaan, että Helmin itsetunto karttuu askelten myötä. Toki vieläkin konttaaminen/karhukävely on se nopein ja varmin tapa edetä - ainakin jos jotain "kiellettyä" on esillä tai ovi vessaan/ulos on jäänyt auki.

Elämä kulkee omaa tahtiaan, mutta reilusti eteenpäin.

Aina emme mekään välty takapakilta. Kampurahoidot ovat edenneet hienosti. Olemme todella iloisia, että mitään vastoinkäymisiä ei ole tämän puolesta eteemme tullut. Sen sijaan Helmille puhkesi oikein kunnollinen allergia ilmeisesti koivulle. Kotiimme asettui asumaan pieni ja kiukkuinen emäntä, jonka nenä vuotaa solkenaan ilman allergialääkitystä. Lääkityksen jälkeen niistämismäärä on onneksi vähentynyt puoleen. Jospa koivun kukinta menisi ohi nopeasti ja pääsisimme jatkamaan eläämäämme ilman huonoa oloa.

Tänään - allergiaakin uhmaten - menimme ulos harjoitteleemaan kävelyä. Helmi sai ainoastaan ulkokäyttöön tarkoitetun taaperokärryn (meillä on sisällä toinen kärry ainoastaan sisäkäyttöön) ulkokävelyn rohkaisemiseksi. Pienen tunnustelun jälkeen homma alkoi sujua ja vauhti kiihtyä. Ihana, rakas tyttäreni.

Askel, askel, pyllähdys

Helmi-neiti täytti tänään 1v ja 4kk. Tasan kaksi kuukautta sitten hän oppi kävelemään tukea vasten. Tänään hän lähti kävelemään ilman (tai oikeastaan käveli jo eilen 4 askelta vahingossa, viidennellä pyllähti, mutta tänään tajusi itsekin, mitä on tekemässä).

Edessä on tietenkin uusien kenkien osto. Tällä kertaa kyse on "isojen tyttöjen kävelykengistä".

Tällaiset kengät Helmi itselleen valitsi

Ominaisuus nimeltä jalan poimu ja muita kirurgijuttuja

Kävimme Helmin kanssa tänään kontorillikäynnillä kirurgimme luona. Äitiä hieman jännitti käynti etukäteen, sillä juuri kävelyharjoitteiden aikana jalan virheasennon uusimiselle on suurempi mahdollisuus. Vartalon paino voi esimerkiksi "vääntää" jalkaa väärään asentoon lapsen seisoessa.

Jalkojen tarkkailu on meille arkipäivää. Näkyykö jalkaholvin kohdalla ihopoimuja? Onko jalan ulkosyrjä suora? Antaako akilles periksi - tapahtuuhan nilkassa ojennus ja koukistus oikein?

Helmin jaloista ei löytynyt mitään huomautettavaa. Kaikki oli niin kuin pitikin. Ainoastaan yksi pieni poimu "kriittisessä kohdassa" aiheutti lisätutkintaa hetkeksi, kunnes jouduimme toteamaan poimun olevan jalan ominaisuus. Lisäksi kirurgimme katseli Helmin seisontaa ja kävelyharjoituksia. Jalat toimivat oikein ja jalan asennossa ei ole korjattavaa. Hoito on siis onnistunut. Onneksi Helmi suostui esittelemään taitojaan mielellään - kunhan kirurgi oli ensin ymmärtänyt taputtaa hänen suoritukselleen.

Tankokenkähoito jatkuu "normaalintavoin" 14h/vrk (= päivä- ja yöuniajat) niin kauan kuin Helmi asian itse sallii, vähintään 3-vuotiaaksi. Onneksi kenkien laitto on yksi nukkumaanmenorituaaleistamme siinä missä hampaiden pesu tai yöpuvun pukeminenkin. Ainakaan vielä ongelmia ei ole tullut.

Keskustelimme myös Helmille piakkoin hankittavista normikengistä. Olen kuullut toisille suositellun oikein tukevia kenkiä kun taas toisille mahdollisimman paljasjalkaista menoa. Kirurgimme mukaan meidän tulisi hankkia "mukavat kengät". Helmin jalat voivat niin hyvin, että käytännölliset ja jalassa mukavat kengät ovat ainoat kriteerit. Hänen mukaansa reilusti tukevia kenkiä voidaan suositella tilanteessa, jossa hoidot eivät ole korjanneet jalan asentoa tarpeeksi ja esimerkiksi askeltaessa jalka pyrkii menemään virheasentoon. Luonnollisestikin jalka tarvitsee tuolloin tukea enemmän.

Seuraava käyntimme on puolen vuoden kuluttua.

Sitä odotellessa ennättää katsoa muutaman Ryhmä Hau -jakson

Tärkeintä on kannustus

Helmikin sen tietää. Nimittäin kannustamisen merkityksen uuden oppimisessa. Tyttö on sisäistänyt asian niin hyvin, että noustuaan seisomaan taputtaa itse itselleen.

Yksi kivi tipahti jälleen sydämeltä

Kuten arvata saattaa, on äidin sydämessä aina pieni kolo huolelle. Yksi huolenaiheista, ehkäpä se alitajunnan tuottama huoli, on ollut Helmin kävelemään oppiminen. Koska jaloilleen ottaminen on ollut tytöllä pitkään hankalaa ja jopa hieman viivästynyttä, on luonnollisesti kaikki sen jälkeen kehityksessä tapahtuvakin tuleva viiveellä.

Olemme kuitenkin jälleen ylittäneet yhden merkittävän rajapyykin 1v 3kk -ikäisenä: Helmi nousee seisomaan ilman tukea!

Olemme osanneet odotella hetkeä. Helmi on noussut hyvin polvilleen ja "toinen polvi maassa" -seisontaan. Tukea vasten noustaan näppärästi ja seisotaan piiiiiitkiä aikoja. Onpa kuvioon tullut myös hetkittäisiä ilman tukea seisomisia, kunhan ensin on noustu ylös tuen avulla. Taaperokärry saa vauhtia enemmän ja vähemmän. Ehkäpä vain rohkeus on uupunut.

Ja nyt, kun rohkeus on löytynyt, tapahtuu. Harjoitteluintoa ainakin on, vaikka toisille jakaisi.

Seuraava lääkäriaikamme on reilun viikon kuluttua. Paljon odotamme käyntiä, sillä edellisestä kerrasta on kulunut puoli vuotta. 

Pieni vauvanhoitaja

Edellisestä tekstistäni on lähes kuukausi aikaa. Paljon ja merkittävää on kerennyt tapahtua sinä aikana.

Merkittävintä oli Helmin kävelyharjoitukset. Päivälleen vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä hän otti taaperokärrynsä ja käveli. Isi ja äiti huokasivat yhtäaikaa sekä helpotuksesta että kauhusta: Kehitys etenee, vauhti kasvaa!

Videolla Helmin ensikävelyt. Kävelyharjoituksia on tämän jälkeen riittänytkin. Välistä kyydistä tyhjennetään kaikki pois, välistä sinne kasataan tavaroita, erityisesti Helmin oma "vauva".

Vauva peitellään kyytiin

Joskus matka tyssää esteisiin

Vähän aikaa sitten Helmillä alkoi kova ruoanlaittovimma. Puuroa keitettiin ja sekä isin, äidin että pehmolelujen piti sitä käydä maistelemassa. Ryystipä pieni emäntämme sitä itsekin kapustastaan varmistaakseen makua. Nyt meillä on alkanut kova vauvanhoitobuumi. Helmi kuljettaa omaa "vauvaansa" kärryissä, hoivaa ja ruokkii (välistä kapustalla, välistä työntäen vauvansa päätä puurovatiin). Vauvan itkiessä sitä täytyy silitellä eikä röyhtäytystkään (takapuolelle taputtelu) ole pikku-emännällemme vieras asia. Hyvin tuntuu onnistuvan.

Vauvan ruokailuajat ovat hyvin tarkat

Leikit ovat muuttumassa "isojen tyttöjen leikeiksi".

Helmin hoitovimmasta ovat osansa saaneet perheen koirat...

... jotka kiltisti alistuvat Helmin hoidettavaksi.

Musiikki kiinnostaa Helmiä kovasti. Tanssimme, soitamme soittimia (äidin pianoa ja omaa ksylofonia) ja laulamme. Musiikkia pitää soittaa myös radiosta ja levyiltä.

Uutena harrastuksena olemme nyt aloittaneet uintireissut (kiitollisina kunnalta saamastamme tuesta). Helmi nauttii pulikoimisesta lämpimässä vedessä. Jalat potkuttavat kovasti ja poreammeen poreita on kiva ottaa kiinni. Illalla uni on tullut nopeasti muistellen uimareissun tapahtumia. Kotiin kylpyjä "vauhdittaakseen" Helmi valitsi itselleen ystävänpäivälahjaksi kylpyankan. Ilmeisesti tyttö oli kaukaa viisas - joutunemme ostamaan hänelle uuden, isomman kylpyammeen, jotta sekä Helmi että Ankka mahtuvat molemmat sinne yhtäaikaa.

Uusi ihana Ankka.

Uimisen lisäksi kävimme Helmin kanssa läheisellä koululla perheiden liikuntasalivuorolla. Tyttö tykästyi kovasti trampoliiniin - äidin sylissä oli kiva olla äidin pomppiessa. Myös patjoille kiipeäminen oli huippua.

Loppuun toivotamme kaikille ihanaa keväänodotusta. Me odottelemme seuraavaa lääkärikontrollia, joka on kuukauden kuluttua. En ole huomanut Helmin jaloissa palautumista itse, mutta mielelläni käyn näyttämässä jalkoja ammattilaiselle.

Perinteiseen unikuvaan on hyvä lopettaa

Hyviä ja huonoja uutisia

Aloitetaan huonoista. Vammaistukihakemuksemme tuli hylättynä takaisin. Kampurajalat eivät ole riittävä syy vammaistuen saamiseen, arki ei eroa liikaa eikä rasitetta tule enää ensimmäisen hoitovuoden jälkeen. Tämä on Kelan (hyvin yleinen) näkemys. Tyydymme tähän, en jaksa lähteä valittamaan asiasta.

Hyviä uutisia saimme omasta kunnastamme. Pääsemme Helmin kanssa paikalliseen uimahalliin alennetulla hinnalla uimaan, sillä uimisen katsotaan hyödyttävän Helmin kuntoutumista. Kiitos siitä, on suunnaton hyöty!

Muutoinkin mennään eteenpäin. Pääedellä, jos Helmiltä kysytään. Kiipeämisen seurauksena kun tuppaa olemaan kopsahdus, kun maan painovoima voittaa. Onneksi suuremmilta kumpsuilta on vältytty.

Säät lauhtuivat ja mahdollistivat pitkästä aikaa ulkoilun. Helmin uusi "lempilaji" on pulkkailu. On se vain niin kivaa.

Helmistä on kirjoitettu myös erääseen toiseen blogiin, voit lukea sen osoitteesta http://sprkuopio.blogspot.fi/2016/01/lapsikin-sen-osaa.html

Se, mitä ei voi korjata, täytyy uusia

Tankokenkien tanko meni onneksi korjauksella. Viikko sitten päiväunien jälkeen huomasimme, että tangossa on nyt jotain vialla: Tanko oli leventynyt unien aikana monen monta senttiä. Puolisoni kaivoikin ruuviavaimen ja alkoi kiristämään säätöruuveja.

Aikansa ruuvien kanssa touhuttuaan tuli puolisoni toteamaan, että ei tämä nyt oikein halua kiristyä. Hän on vääntänyt ja vääntänyt ruuveja (eikä tiukemmalle uskaltaisi enää vääntääkään), mutta silti säätö ei pysy kohdallaan. (Tangon leveys säädetään lapsen olkien leveydelle.) Ainoa asento, jossa tanko kunnolla pysyi, oli suppeimmillaan, mihin tangon jätimme, jotta voimme arjen tullen soitella Respectalle.

Maanantain valjettua soittelin Respectalle. Kerrottuani huolemme, saimme ajan seuraavalle päivälle. Jokin kumma tangossa nyt on vikana.

Tangon säätö toimii siis ruuveja kiristämällä, yksinkertaista. Tangonpäät ovat kiinni "keskipalkissa", jossa ne kulkevat omissa koloissaan. Kiristys tapahtuu keskipalkin kohdallla. Hyvin yksinkertaista. Harmi vain, että sekä tangonpäät että keskipalkki ovat hyvin liukasta materiaalia ja näin ollen kitkaa ei näiden väliin juurikaan synny. Tangonpäät pääsevät Helmin tangossa liikkumaan kiristyksestä huolimatta. Asia korjattiin (oikeastaan korjausta "kokeiltiin", sillä ko ongema oli ensimmäinen laatuaan, joka apuvälineteknikollemme oli tangon kanssa tullut vastaan) ohuella kumimatolla, joka laitettiin keskipalkin ja tangonpäiden väliin tuomaan kitkaa lisää.

Ja nyt, viisi päivää myöhemmin, näyttäisi että ongelma on korjaantunut. Kengät ovat pysyneet oikealla etäisyydellä toisistaan. Helmi ei saa enää nukkuessaan väännettyä tankoa väärään leveyteen.

Se, mitä ei voitu korjata, on makuuhuoneemme seinän tapettiboordi. Emme itsekään pidä makuuhuoneemme vaaleanpunaisesta sävystä, mutta emme myöskään ole vielä alkaneet laittaa pintoja uusiksi. Ilmeisesti Helmin inho boordia kohtaan on suurempaa kuin meidän vanhempien. Näin päättelimme lopputuloksesta.

Olisin ehkä kuitenkin katsellut mieluummin sitä boordia kuin tätä...

Vuoden viimeisiä tekoja

Vammaistukihakemus. Jo sanana se tyhjentää kaiken innon ja energian. Ajatuskin sen kirjoittamisesta vie viimeiset voimanrippeet. Mutta ei auta, tehtävä se on. Ja nyt on tehty. Sanonpa edelleen, että ei ole helppoa verrata omaa lastaan ja omaa arkeaan ns. normaalien samanikäisten lasten arkeen, varsinkin, jos lapsesi on esikoinen. Minulla ainakaan ei ole minkäänlaista hajua siitä, mitä se "normaali arki" oikeasti on, vaikka olenkin ollut paljon lasten kanssa tekemisissä ennen omaani.

Jotain tällaista sieltä kuitenkin löytyy.

Koska kengät ovat päivittäisessä käytössä, tulee niiden olla mukana kaikkialla. Ei siis riitä, että kenkiä pidetään kotona, vaan jos lähdemme esimerkiksi kylään ja kyläilyn ajalle osuu päiväuniaika, tulee mukaan ottaa kengät ja niihin liittyvät tarvikkeet.  

Helmi sai jälleen uudet tankokengät. Käyttöönotto ei sujunut ”normaalisti” pari päivää enemmän jalkoja tarkkaillen. Normaalitarkkailuun kuuluu jalkaterän lämpötilan ja verenkierron tarkkailu, jalan asennon tarkkailu kengässä käytön aikana ja hiertymien/painaumien tarkkailu. Uusi kenkä hiersi Helmin nilkan kehräsluuta niin, että yön aikana jalkaan oli kehittynyt rakon alku ja punoitus.

Helmillä ei tällä hetkellä ole säännöllistä fysioterapiaa, mutta olemme saaneet fysioterapeutilta ohjeet, kuinka Helmin liikkumista ja kävelemään lähtöä voidaan tukea kotikonstein. Fysioterapeutti on todennut Helmin liikkumisessa näkyvän sen, että mahdollisuus harjoitella asioita (kääntyminen, ryömiminen, konttaaminen...) on ollut estyneempää kipsi- ja tankokenkähoidon vuoksi.

Helmistä on kehittynyt oikein näppärä tyttö irroittamaan kenkiään itse esimerkiksi unta odotellessan. Joudumme siis tarkistamaan iltaisin Helmin nukahdettua, että kengät varmasti ovat jalassa oikein ja sopivan tiukalla (Liian tiukat luonnollisestikin puristavat ja liian löysällä ollessaan, jalka pääsee liikkumaan ja kenkä hankaamaan rakkoja.) sen lisäksi, että olemme jo kerran laittaneet kengät jalkaan iltatoimien yhteydessä. 

 Kuten sanottu, nyt se on tehty ja maanantaina myös toimitettu Kelalle. Sitten kohti uutta vuotta ja uusia kuvioita.

Tahdomme Helmin kanssa toivottaa lukijoillemme Iloa jouluun!