Uusi ja ihmeellinen arki

Tänään Helmi otti yhden tähänastisen elämänsä suurimmista "askeleista". Tätä askelta olemme odottaneet ja sitä myös tänään juhlimme. Kävimme lääkärissä ja meille luvattiin, että tankokengät saa jättää pois uniaikaisesta käytöstä.

Mutta palataanpa siihen kohta. Ensin lienee syytä kertoa, mitä muuta lähes vuoden aikana on tapahtunut.

Helmi on kasvanut ja kehittynyt. Kuvioon on tullut muun muassa polkupyöräily, joka ei kuitenkaan tuntunut luonnistuvat niin kuin tyttö itse oli haaveillut. Helmin ajatuksissa oli "cruisailla" uudella polkupyörällä sinne sun tänne, mutta ensimmäinen istuminen satulaan todisti tilanteen haastavammaksi. Jaloissa kun ei tuntunut kaikesta liikkumisesta huolimatta olevan voimaa. Iski turhautuminen ja kiukku.

Temperamenttinen tyttö, uhmaikä, kampurat ja polkupyöräily ei oikein osuneet  sopivaksi yhtälöksi. Jalkojen kordinaatio (polkupyöräillesäkin jalkojen asento oli lievässä aukikierrossa, kuten tankokengissä) ja lievä voimattomuus haastavat. Mutta ne ovat vain haasteita. Ne on tehty voitettaviksi. Eikä tämä ole ainoa esimerkki. Ette ehkä halua kuulla, kuinka luistelun kanssa kävi.

Perheemme koki toisen suuren tapahtuman. Helmille syntyi pikkusisko, jonka odotusaikaa "varjosti" tieto Helmin kampuroista. Olenkin aikaisemmin avannut tunteitamme siitä, millaista oli saada kuulla ultraäänitutkimuksessa lapsella olevan jotain "epänormaalia". Pääsimme rakenneultraan suoraan lääkärille, koska edellisessä raskaudessa sikiöstä löytyi poikkeavuus - pikemminkin ominaisuus. Ja tällä kertaa lääkäri aloitti ultraamisen niillä sanoilla, joita emme olisi ensimmäisenä toivoneet kuulevamme: "Kyllä tässä nyt jokin anatominen poikkeavuus on". Onneksi kyse olikin vain äidistä ja äidin verisuonituksista. Mutta se herätti. Pikkusisko syntyi terveenä ja aivan yhtä täydellisenä kuin Helmikin aikoinaan.

Tankokengät olivat olleet meillä rutiinia jo kauan. Helmin neljännen syntymäpäivän lähestyessä saimme kutsun lääkäriin. Kontrollissa jalkoja tutkiskeltiin joka suunnalta ja lopulta kauan odottamamme, keskusteluissa useasti toistunut ja ehkäpä hieman utopistiseltakin tuntunut lause kuului lääkärin huoneessa: Saamme jättää kengät pois käytöstä!

Viimeinen ilta tankokenkien kanssa ikuistettuna muistoihimme.

Olimme lupailleet Helmille juhlia, kun SE päivä koittaisi. Ja tänään SE koitti. Koska syksy oli ollut hektinen ja hektisemmäksi se vain tuntui muuttuvan (siskon syntymää, tulevat ristiäiset, tulevat synttärit, tuleva joulu...), päätimme juhlia asiaa perhepiirissä. Helmi sai valita ravintolan (Burger King, nugetit ja ranskalaiset maidon ja juustotikkujen kanssa) ja lahjan. Lahjaksi valikoitui kauan haaveiltu Pipsa Possun jäätelökioski. Ukki pääsi kanssamme juhlimaan ja niin sitä juhlittiin.

Ensimmäisen kerran unille ilman tankokenkiä.

Illalla "juhlat" jatkuivat kotona. Koska tilannehan oli kaikin puolin uusi - Helmi pääsi itse sänkyyn ja sieltä pois - täytyi sitä myös testata toistuvasti. Ensimmäisen puolen tunnin aikana ennätimme ainakin miljoona kertaa juomaan ja vessaan, iltasatukirjaa piti vaihtaa, unilelua etsiä ja vaihtaa, käydä antamassa ensin siskolle, sitten äidille ja lopuksi vielä isällekin hyvänyön pusut. Taidettiinpa nousta pari kertaa ihan vain nousemisen ilosta. Riemua jatkui niin kauan, että vanhempien usko Helmin pysymiseen sängyssä alkoi loppua.

Ja aamulla, melkeinpä ennen kukonlaulua, makuuhuoneemme ovelta kuului: "Joko on aamu? Minä jo nousin itse ylös."

Pikku-Helmin pipijalat

Olenkin monesti sanonut, ettei meillä ole ollut minkäänlaisia ongelmia tankokenkäilyn kanssa. Helmi pukee kengät (enemmän tai vähemmän) sovinnollisesti jalkaansa käydessään nukkumaan. Jossain välissä, meillä oli kausi, jolloin Helmi "vapautti varpaansa" omatoimisesti kymmeniä kertoja nukkumaan mennessään. Tämä ei kuitenkaan johtunut siitä, etteikö hän antaisi kenkien olla jalassa, vaan siitä, että näin hän sai vanhempien huomiota vielä nukahtamishetkelläkin. Välillä Helmillä on ollut kriittistä kyselyä siitä, miksi kengät "taas kerran" laitetaan jalkaan. Kyselyt ovat loppuneet lyhyeen, kun isi tai äiti on kertonut tarinan pikku-Helmin pipijaloista, joita lääkärit ovat kovasti joutuneet hoitamaan ja nykyään Helmi pystyy tanssimaan ja juoksemaan haluamallaan tavalla, kunhan vain muistaa laittaa illalla kengät jalkaan, etteivät jalat tule uudeestaan pipiksi.

No entäpä sitten, kun jalat oikeasti tulevat pipiksi?

Vuodenvaihteemme ei mennyt aivan odotetulla tavalla. Tapaninpäivän aamuna heräsimme kumean haukahtelevaan yskään ja tulikuuman tytön nosto sängystä syliin varmisti diagnoosin - laryngiitti. Kuumeilua kesti useamman päivän, onneksi yskä helpotti eikä hengitysvaikeuksia tullut. Uuden vuoden aattona kävimme pikaostoksilla läheisessä ostoskeskuksessa, jonka leikkipaikalle Helmi pääsi hetkeksi. Äkillinen kova itku kertoi isille, että jokin sattui nyt oikeasti Helmiin. Helmi oli onnistunut leikkiessään muljauttamaan oikeaa jalkaansa ja piteli sitä nyt kaksin käsin.

Säännöllisestä kipulääkityksestä huolimatta, Helmi linkkasi jalkaansa ja valitti sitä pipiksi. Iltaisin tankokenkien pukeminen oli yhtä tappelua ja jouduimmekin valvomaan parina yönä pitkiä hetkiä, jotta Helmi asettui uudestaan nukkumaan. Välistä jouduimme jättämään kengät kokonaan laittamatta. Kului päivä ja toinenkin, mutta Helmi vain varoi jalkaansa. Onneksi meillä on tapaturmavakuutus ja varasimme ajan lääkärille.

Tässä vaiheessa pitänee kertoa, että kävimme Helmin pitkittyneen flunssataudin vuoksi lääkärissä heti uuden vuoden jälkeen. Syyksi taudin parantumattomuudelle paljastui korvatulehdus (Helmille elämänsä ensimmäinen). Samalla näytimme lääkärille Helmin jalkaa. Lääkäri totesi Helmin kuitenkin varaavan sille ja kävelevän, vaikkakin astuu ulkosyrjällä ja linkkaa. Saimme kehotuksen seurata tilannetta.

"Lukukoira" Sisu kuunteli, kun Helmi luki

Mikäli kyseessä olisikin terve jalka, en ehkä olisi ollut näin huolissani. Ymmärrän toki, että kunnollinen muljautus sattuu useamman päivän ja vie aikansa parantuakseen. Nyt kuitenkin huoli valtasi mielen. Kävellessään Helmi väänsi jalkaa selkeään virheasentoon, juuri sellaiseen, josta olemme 3 vuotta sitten jalkoja pois taivutelleet. Kun siihen yhdistää haluttomuuden käyttää kenkiä, suurempi huoli valtasi mielen.

Uusi vuosi ja turvavarusteet

Menimme siis näytille ortopedille. Hän tutki ja tuumaili. Jalasta löytyi aristava kohta jalkaterän pikkuluista. Kohta on sama, jonka yli tankokengät remmi kulkee. Syy siis löytyi myös sille, miksi Helmi ei ole halunnut pitää kenkiä jalassaan. Saimme ohjeeksi edelleen seurata, sillä Helmi oli kuitenkin jo alkanut paremmin varaamaan jalallaan. Käänsimme kipeän jalan kenkää 70 asteen sijasta 45 asteen ulkokiertoon ja toivoimme parasta.

Aamulla herätessään Helmi tuumasi onnellisena "äidin korjanneen Helmin unikengät". Kenkä ei ollut enää painanut ja lapsi nukkui pitkästä aikaa yönsä hyvin. Asiaa edesauttivat korvatulehdukseen saadun antibiootin helpottava vaikutus, kipulääkkeet ja tankokengän asento.

Edellisestä lastenkirurgin kontrollikäynnistämme on kulunut puolisen vuotta. Tuolloin emme saaneet maksusitoumusta uusiin kenkiin, vaan sovimme, että yritämme pärjätä puoli vuotta vanhoilla. Seuraavalla käynnillä arvioisimme, jatkammeko tankokenkähoitoa enää. Helmin jalka on kasvanut reilusti pituutta, mikä tarkoittaa, että tankokengät ovat jääneet jo lähes pieniksi. Soittelin lastenkirurgian poliklinikalle ja kyselin, mitä teemme asian suhteen? Helmi tarvitsee pian uudet kengät tai lääkäriajan.

Saimme lääkäriajan. Näin ollen kävimme Helmin kanssa kolmannen kerran lääkärissä kuukauden sisällä. Jalat ovat kasvaneet hienosti ja asento on pitänyt. Huomauttamista jaloista ei juurikaan tullut. Kävimme pitkän keskustelun lääkärin kanssa tankokenkähoidon jatkoista. Kuten sanottu, se on ollut melko ongelmatonta. Toivoimmekin tästä syystä, että saisimme vielä yhdet uudet kengät ja jatkaisimme hoitoa niin kauan, kuin kengät Helmille mahtuvat. Seuraava kontrollikäynti sovittiin loppuvuoteen, jolloin sitten arvioimme asiaa uudestaan ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä lopettelemme hoidot.

Miksi sitten toivoimme, että tyttäremme joutuisi nukkumaan vielä vuoden eteenpäin kengät jalassa? Olemme kulkeneet melkoisen pitkän matkan jalkojen hoidon suhteen. Pieniä ongelmia on ollut, mutta ne on kyetty ratkaisemaan ja hoito ei juurikaan Helmiä häiritse. Kampurajalkojen huono puoli on se, että joskus ne voivat lähteä palautumaan. Palautumisen riski pienenee joka päivä lapsen kasvaessa vanhemmaksi. Mietimme, mitä sitten tapahtuisi, jos jalat lähtisivätkin jostain syystä muuttamaan asentoaan huonommaksi. Emme tietekään hirveästi asialle muuta voisi, kuin hoitaa niitä uudestaan. Uskoimme kuitenkin, että tulisimme pohtimaan, olisiko jotain voitu tehdä enemmän jo ennalta asian ehkäisemiseksi. Olisi, tankokenkähoitoa olisi voinut jatkaa pidempään. Näin ollen, Helmi käyttää kenkiään vielä vuoden, jonka jälkeen järjestämme isot juhlat kenkähoidon lopetuksen kunniaksi.

Helmi pitää koulua