Rota-rokote + kipsit = syvä huokaus

Olemme päässeet elämässämme siihen vaiheeseen, että Helmi on saanut elämänsä ensimmäisen rokotuksen, rota-viruksen, neuvolareissulla. Ikää on siis kertynyt kaksi kuukautta. Kuinka nopeasti aika oikeasti meneekään! Ajan nopea kuluminen tarkoittaa samalla sitä, että ylihuomenna pääsemme kipseistä eroon, toivottavasti lopullisesti (ettei kampurat joskus vanhempana alkaisi palautua tms, joka vaatisi uusia hoitoja).

Viimeiset, leikkauksen jälkeiset, kipsit ovat painaneet useaan otteeseen. Toinen on myös murtunut kertaalleen. Oikein epäonnen kipsit (aiempien kanssa kun ongelmia ei juurikaan ole ollut). Ehkäpä yksi syy ongelmiin on Helmin "massakausi". Painoa ja etenkin makkaroita on alkanut ilmaantua.

Eilen illasta olin taas pohdinnan edessä. Tyttö itkee, mutta mikä on syy. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi: kipsit tai rokote. Hetken mietittyäni päätin pelata varman päälle ja "eliminoida" molemmat ongelmat samalla kertaa. Alkuviikosta halkaistu kipsi on edelleen painanut ajoittain ja jalka on ollut punakka. Leikkasin halkaistusta kohdasta pienen siivun pois lisää ja laitoin huopapehmikettä väliin. Ihan vain varmuuden vuoksi ja omalla luvalla (en suosittele muokkaamaan kipsejä, jos ei tiedä mitä tekee, ettei vaan tule tehdyksi karhunpalvelusta), jotta saisimme arkeemme helpotusta. Annoin tytölle lisäksi kipulääkettä ja pidin pitkän tovin vatsani päällä, jotta saisi ilmat liikkeelle. Keinot auttoivat, nukuimme yön!

Kipseistä eroon pääsy on joka tapauksessa onni. Elimistössä jylläävä rota-virus on laittanut pienen vatsan aivan sekaisin. Jos Helmi Hornetti on aikaisemmin päästellyt "pieniä jälkipolttopieruja" (lue: niskapaskoja) on hän tällä hetkellä varustettu ydinohjuksin ja biologisin asein. Kuten arvata saattaa, vaippa ei ole ydinräjähdyksen kestävä ja olemme saaneet yhden jos toisenkin kerran kaapia kakkaa kipsien varsista pois. Maanantain jälkeen tämäkin ongelma on poistunut (tyttö ja vaatteet on kyllä helppo pestä, kipsejä ei). Ihanaa!

Helmi Hornettia ei homma haittaa. Harjoitusvastustajat saavat kyytiä päivä päivältä enemmän.

Vaikka miten siltä tuntuisi, älä anna katkeruudelle tilaa

Olemme yrittäneet kovasti ajatella Helmin hoidoista positiivisesti ja löytää hyviä puolia asiasta kuin asiasta, vaikka asia ei aina hymyilyttäisikään tai pitäisi mieltä iloisena. Esimerkiksi viikoittaisilla sairaalakäynneillä (matkaa kotoamme sairaalaan useampi kymmenen kilometriä) olemme pyrkineet hoitamaan muitakin kaupunkiasioita tai ihan vain "käyneet nauttimassa" ja syöneet ulkona, vaikka reissussa hyvin nopeasti kuluukin useampi tunti. Kipsit puolestaan tuovat vauvalle lisäpainoa ja ovat kovat, eivätkä jalat liiku normaalisti. Lasta on kuitenkin ollut hyvin tukeva käsitellä kipsien kanssa eikä lapsi itse ole nähnyt kipsejä ongelmallisina, päinvastoin. Vaipan laitto vie ehkä normaalia enemmän aikaa, sillä vaippa täytyy asetella tarkoin, jotta vältyttäisiin yllätyksiltä kipsinvarressa (aina se ei ole kuitenkaan toiminut), mutta samalla sinulla on erittäin hyvää aikaa seurustella lapsesi kanssa. Kylvettäminen ei ole mahdollista kipsihoitojen aikana kuin kipsinvaihdoilla, mutta taas "pesulapuin" vauvan hoitaminen lisää läheisyyttä. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.

Pientä ärtyisyyden ja katkeruudenkin poikasta on ollut kuitenkin havaittavissa viimepäivien aikana. Toisen jalan kipsi, on aiheuttanut Helmille ongelmia: Kipsi painaa ja hiertää aiheuttaen kipua ja iho-ongelmia. Kävimme ristiäisiä edeltävänä iltana päivystyksessä korjauttamassa kipsiä. Eilen aamusta Helmi aloitti samanlaisen sydäntäsärkevän itkun herättyään. Ei epäilyksiäkään, kipsi painaa jälleen.

Soitto sairaalaan ja käsky tulla näytille. Tällä kertaa kipsiä halkaistiin muutaman sentin kohdalta, jossa kipua ja punoitusta oli aikaisemminkin. Mikäli tästä ei olisi apua loppuajaksi, uusi yhteys ja pohdintaa, mitä tehtäisiin seuraavaksi. Kipsinvaihto tenotomioiden jälkeen on se äärimmäisen viimeinen vaihtoehto (akillesjänteet saisivat paremmin parantua, jos nilkkoja ei liikuteltaisi yhtään).

Emme ole katkeria lapsemme kampuroista. Emme liioin päivistä, joita olemme sairaalareissuilla viettäneet. Mutta siitä olemme katkeria ja harmissamme, että lapsemme joutuu kärsimään ylimääräistä kipua.

Toivottavasti kipsien muokkaaminen olisi auttanut ja pääsisimme viikon eteenpäin ilman lisäongelmia. Olenkin luvannut itselleni, miehelleni ja ennen kaikkea Helmille, että tankokenkien aloituspäivä tulee olemaan meille juhlapäivä. Sitä, miten tulemme juhlimaan, en vielä osaa sanoa.

Pieniä muuttujia ristiäisten aattona - kyllä äiti tietää!

Helmin juhlat ovat huomenna ja tämä päivä on kulunut niitä valmistellessa. Helmi itse valmistautui päivään valvomalla koko yön. Tyttö valvoi ja valvoi ja valvoi. Tutti kelpasi, mutta unta ei vain kuulunut. Laitoin kaiken juomani kahvin piikkiin, mutta illasta tiesimme oikean syyn.

Olimme päivän Helmin kanssa äitini luona leipomassa. Kotiin tultuamme tyttö alkoi huutaa kuin palosireeni. Vaihdoin vaipan ja tarjosin tottakai Helmille tissin suuhun. Mikään ei auttanut. Pienen pohdinnan jälkeen tulin tulokseen, että itku ei kuulosta nälkäitkulta eikä vatsassa kiertää -itkulta. Sen on siis oltava jotain muuta, kipuitkua. Kipsit!

Tyttö hoitopöydälle, kipsit esille ja tutkiskelemaan asiaa. Mieheni oli Helmiä nostaessaan jo kipsien reunoja painellessa paikantanut kipukohdan. Punoitusta ja reilusti. Yritin työntää sormen kipsin ja ihon väliin siinä onnistumatta. Huutokin vain yltyi. Pikainen soitto päivystykseen ja tyttö autoon. Ehkäpä olisi aihetta käydä näytillä.

Ennen kuin näytimme päivystävälle kirurgille jalkaa, kirurgi pohti ääneen itkun syitä ja varsinkin kovasti kyseli, mistä epäilemme itkun johtuvan kipseistä. Kerroin jouluisen seikkailumme ja vertasin sitä tähän päivään. Itku on samanlaista, ei nälkää tai vatsassa vääntöä. "Voisiko se olla koliikkia?" kirurgimme pohti, mutta riisuttuani tyttöä tarpeeksi, totesi hän minun olevan oikeassa. Kipsi todellakin hiersi jalkaa reideltä.

Samantien lääkintävahtimestari kaivoi sakset taskustaan ja leikkeli kipsiä lyhyemmäksi. Pehmustetta reunaan ja homma hetkellisesti ainakin kunnossa. Helmi rauhoittui silmissä ja antoi pukeakin paremmin. Iho tosin oli reilun punoittava, joten rasvailua se tulee kaipaamaan. Ei mikään ihme, että pieni ihminen oli kipuileva ja itkuinen.

Kyllä äiti tietää!

Yli 1300 lukijaa ja ensimmäinen neuvolalääkäri

Blogi on ollut nyt auki (julkisena) kaksi viikkoa ja lukijoita sivuilla on käynyt 1300! Se on melkoisen huikea määrä. Kiitos teille lukijoille!

"Vetää vakavaksi", totesi Helmi Hornetti kuultuaan lukijaluvut

Eilen kävimme ensimmäistä kertaa neuvolassa lääkärin juttusilla. Kampuralapset käyvät täysin samat neuvolakäynnit kuin muutkin lapset. Lisäksi tulee sitten jalkojen hoito sairaalassa kirurgin johdolla. Kirurgi ei kuitenkaan hoida ns. perusterveydenhuoltoa vaan se on kunnallisen neuvolan työ.

Helmi oli kasvanut oikein mukavasti. Painoa kipsien kanssa 4610g, viikko sitten ilman kipsejä 4180g.  Lääkärissä tyttö oli vahvasti sitä mieltä, että helistimen seuraaminen ei ollut kivaa, unen seuraaminen sen sijaan olisi ollut enemmän mieleen. Korvat, silmät ja hengitys- sekä sydänäänet olivat kunnossa. Totesimme iholla olevan reilusti hormoninäppyä (tietysti nyt, sillä ristiäiset ovat tulevana viikonloppuna).

Kävimme lääkärin kanssa keskustelua kampuroiden tilanteesta ja hoidon jatkumisesta. Neuvottelimme myös vammaistukihakemuksen lääkärinlausunnosta. Ensisijaisesti yritämme saada sen sairaalasta, enkä usko siinä ongelmaa olevan. Kunhan tankokenkähoito alkaa (aika kenkien sovitukselle on 2.2, jolloin pääsemme toivon mukaan kipseistä eroon), ajattelin laittaa hakemuksen menemään. Pystyn tuolloin kuvailemaan tankokenkähoidon tuomia ongelmia "normaaliin vauva-arkeen verrattuna". Hakemukseen kun tulee kuvailla ns. ongelmakohtia.

Eilen tuli kuluneeksi viikko leikkauksesta. Ensimmäinen päivä, jolloin Helmi ei tarvinnut laisinkaan kipulääkettä. Jalat ovat alkaneet parantua ja tyttö on jälleen oma itsensä. Iloinen ja tyytyväinen. Kipsi ovat olleet tulilinjalla. Helmi Hornetti täräytti (jälleen kerran) kakat kipsin varteen. Sieltä niitä on mukava sitten pesulapuilla kaivaa pois...

Varustelusta

Kampurat ovat tuottaneet meille päänvaivaa lähinnä materialistisella tasolla. Kyselimme jo kirurgia nähdessämme, mitä meidän tulisi ottaa huomioon lastentarvikkeita hankkiessamme. Hän osasi kertoa lähinnä hoidon kannalta, mutta totesi "käytännön parhaiten opettavan". Siksipä istuuduin jälleen tietokoneen eteen ja annoin googlelle töitä.

Etukäteen on toki hyvin vaikea tietää, mitä kaikkea ylipäänsä vauvan kanssa tarvitsee ja mitkä ovat niin sanotusti turhakkeita. Jokaisella on ne omat "must have"-juttunsa. Skyrystä oli jälleen hyötyä. Sivustolle oli koottu vinkkejä tarvikehankinnoista ja osan toki pystyi itsekin maalaisjärkeä käyttäen pähkäilemään.

• Vaunut: Olimme jo juhannukselta tilanneet vaunut alennusmyynnistä, joten vaunuhankintaan emme pystyneet enää vaikuttamaan. Onneksi vaunuissamme on kuitenkin suhteellisen leveä jalkaosa, jotta tulevat kipsit ja tankokengät mahtuisivat kyytiin ongelmitta. Mikäli eivät mahdu, vaihdamme vaunut...
• Sisävaatteet: 
• Housut: Ostin suosiolla vauvalle hieman isompia vaatteita. En siis housuista hyväksynyt kuin 62 cm -kokoisia ja sellaisia, joissa ei ole "sukkaosaa" eikä tiukkoja resoreja. Yritin myös etsiä housuja, jotka saa kokonaan haaroista auki. Jostain syystä monissa haaraosa aukeaa, mutta viimeinen sentti lahkeensuusta on ommeltu kiinni. Mikä järki??!? Kipsien päälle on mahtunut myös esimerkiksi äitiyspakkauksen potkuhousut, mutta näitä ei taas voi käyttää kenkien alla, sillä ne painaisivat. 
• Sukat: Sukkia ostin hieman isompina, 19-21 kokoa. Tuolloin ne mahtuvat paremmin kipsien päälle. Tankokenkien alle puolestaan olen pyrkinyt löytämään kuviottomia (ja jarruttomia, miksi vauvoille on jarrusukkia, eiväthän he vielä kävele?) sukkia, jotta ne eivät painaisi kenkien alla. Muun muassa Reimalla on hyviä, ohkaisia, saumattomia ja kuviottomia (mutta hirvittävän kalliita) sukkia.
• Ulkovaatteet: 
• Villasukat: Neuloin kipsien päälle hieman isompia villasukkia lämmittämään. Samoin neuloin säärystimet. Tankokenkienkin päällä olen kuullut käytettävän villasukkia. Löysin FB:n kampurasivustolta ohjeen kantapäättömiin sukkiin, jollaisia neulon tällä hetkellä. Toiset ovat käyttäneet myös säärystimiä sekä kenkien että tangon päällä. Ajattelin myös yrittää tuunata toppatöppösistä kenkien päälle sopivat. Käsityöblogistani löydät näistä kuvia.
• Toppapuku: Ostin toppapuvun, jonka lahkeista pystyy tekemään myös pussin. Kipsien kanssa pussi on ollut hyvin kätevä. Toivon, että se mahtuu myös tankokenkien päälle. Mikäli ei, aukaistava versio helpottaa kuitenkin pukemista, sillä kenkiä ei ole pakko irroittaa jaloista.
• Turvakaukalo: Meillä on normaali kantokoppa, Toiset ovat ostaneet mahdollisimman leveitä, jollaisen mekin olisimme varmasti ostaneet, mikäli olisimme kauppaan asti päätyneet. Oma turvakaukalomme on saatu, joten emme itse ole vaikuttaneet leveyteen. 
• Kantoliina: Toiset lienevät käyttäneen kantoliinoja tai reppuja kampuralastensa kanssa. Itse olen nähnyt tämän hankalaksi, sillä kipsien kanssa jalkojen asento ei ole vauvalle välttämättä hyvä ja tankokengät puolestaan kopsuttavat kantajaa ikävästi.

Jos lukijoillani on hyviä ideoita, kommentoikaa ja jakakaa tietoanne!

Tankokenkien päälle sopivat villasukat

Helmi Houdini

Helmin leikkauksesta on nyt kulunut viisi päivää. Tyttö on pääsääntöisesti ollut oma itsensä, mutta normaalia kitisevämpi. Kun kyseessä on vauva, on häneltä hieman hankala kysyä, mikä on vikana. Olemmepa siis antaneet Helmille parasetamolia mikstuurana (sillä suppona annettuna se tarkoittaisi samaa, kuin että Helmi Hornetti lentää ydinkärjellä varustettuna) ajatuksella, että jalkoihin koskee. Mikstuura aiheuttaa puolestaan vatsanväänteitä, ja niitäkin tyttö kitisee. Melkoinen oravanpyörä, mutta onneksi rullaa vain hetkisen.

Pieni ja iloinen emäntä

Helmi kehittyy silmissä ja on alkanut seurailla leluja sekä hymyillä vastavuoroisesti. Ihana huomata pienen kehittyvän.. Varsinkin värikkäät lelut, kuten kummin tuoma lohikärmes on aivan ihana. Lohikäärmeessä on vain yksi pieni vika, se kun tuppaa hyökkäilemään Helmin päälle (kiskaisee siis itse lohikäärmeen naamaansa vasten ja aloittaa raivokkaan itkun). Helmin ristiäisilahjatoivelistalta löytyy mm. pumppuhaulikko, koska tälle tytölle ei ryppyillä!

Ilmeisesti kipsit ovat nyt alkaneet käymään Helmin hermoille. Voiman lisäännyttyä on Helmi päättänyt selättää kipsi-nimiset harjoitusvastustajat. Olimme kyllä huomanneet, että Helmin vasemman jalan kipsissä on polven kohdalla heikompi kohta (tarkoittaen sitä, että kipsiä ei ole kovin montaa kerrosta). Eilen illasta huomasin kipsikerrosten olevan hieman irti toisistaan ja tänä aamuna tyttö sai jo suoristeltua jalkaansa. Sinällään haittaa tästä ei koitunut, mutta asia on korjattava ja korjaus on helpoin tehdä nyt. Korjaukseksi tässä vaiheessa riitti pelkkä uusi kipsikerros vanhan päälle. Mikäli kipsi olisi murtunut enemmän, olisi voitu joutua tekemään kipsi uudelleen, mikä ei taas olisi tehnyt hyvää parantuvalle jänteelle.

Varmuuden vuoksi - vastaisuuden varalle

Vastaisuuden varalle (jotta emme joudu ajamaan "pikkujutun" vuoksi sairaalaan ja takaisin) äiti sai kotiin mukaan hanskat ja kipsirullan. Voimme kotona vahvistaa kipsiä, mikäli tarvetta tulee. Tämä ei toki ole mikään normaali toimintamalli, tällä äidillä vain sattuu olemaan sellainen ammatti, jossa kipsirullaa on tullut pyöriteltyä...

Pieni urhea potilas

Päivä, jota olimme odottaneet, mutta toisaalta jännittäneetkin. Pelätä en osaa, luotan suomalaiseen terveydenhuoltoon ja lääkäreiden ammattitaitoon.

Kampuralapsien ainoa leikkaustoimenpide Ponseti-menetelmän hoidossa on tenotomia. Siinä akillesjänne katkaistaan, jotta kantapää pääsisi "laskeutumaan" normaaliin asentoon ja nilkka koukistumaan. Akillesjänteen katkaisun jälkeen jalka kipsataan kolmeksi viikoksi. Katkaisu kuulostaa kovin karulta, mutta lääkärimme mukaan lapsilla jänne paranee itsestään "jopa liiankin nopeasti". Hoitona on siis lähinnä lepo eli estää lasta liikuttamasta nilkkaansa. 

Toimenpide itsessään on nopea, vajaa 10 minuuttia ja kipsaus päälle. Käytännössä siis pieni ihoviilto, akilles poikki ja tikki iholle. Meidän sairaalassamme operaatio tapahtuu leikkaussalissa, mutta ymmärrykseni mukaan toisissa sairaaloissa sitä tehdään myös polikliinisesti paikallispuudutuksessa. 

Mutta nyt meidän tarinaamme.

Helmille tenotomiat tehtiin molempiin jalkoihin, sillä mikäli toisella jalalla on tarvetta, tehdään se herkästi myös toiseen. Tieto operaatiosta tuli lopullisesti viikkoa ennen eli kuudensien kipsausten yhteydessä. Operaation mahdollisuudesta oli toki puhuttu jo aikaisemminkin.

Helmin jalat ennen leikkausta...

...6 viikkoa kipsausta takana

Menimme sairaalaan aamulla kahdeksan maita. Helmin leikkaus oli suunniteltu tehtäväksi päivän kolmantena, joten lapsi sai syödä rinnalta 4 tuntia aikaisemmin. Sain siis imettää Helmin ennen lähtöämme sairaalaan. Ilmoittautumisen jälkeen meidät ohjattiin huoneeseemme. Hoitajat tulivat "alkuhaastattelemaan" ja kyselemään kuulumisemme. Täytimme hoitajan kanssa  anestesiakaavakkeen valmiiksi odottamaan.

Kipsihoidon vuoksi Helmin kylvettäminen on onnistunut vain kipsinvaihtopäivinä. Leikkausta edeltävästi Helmi pääsisi joka viikkoiseen kylpyynsä. Poistimme kipsit jaloista itse samalla kun hoitajat järjestivät meille kylvetysmahdollisuuden. Ennen rentouttavaa kylpyä Helmiä kuitenkin mittailtiin "päästä varpaisiin". Normaalien pituuden ja painon lisäksi Helmin jalkapohjista piirrettiin ääriviivat, jotta ne voidaan mitata tankokenkiä varten. Piirrustus ei ollut mikään helppo homma nälkäiselle ja ärtyneelle pienelle ihmiselle, huutoa ja potkua riitti. "Perustoimien" jälkeen leikkaava lääkäri kävi tervehtimässä meitä ja vielä tutkiskelemassa Helmin jalkoja, minkä jälkeen varsinainen odotus alkoi.

Helmi isin sylissä odottamassa leikkausta

Helmi pääsi leikkaussaliin pitkien tuntien jälkeen klo 12.30. Odottavan aika on pitkä, mutta nälkäiselle kuuden viikon ikäiselle tunnit olivat sitäkin pidempiä. Viimeisten kahden tunnin aikana Helmi oli isänsä sylissä, sillä minun sylini vain lisäsi kiukkua. Melkeinpä kuulin itkun seasta Helmin syyttävän huudon: "Äiti, miksi sinä vain et anna sitä tissiä suuhun, kun se on kerta noin lähellä!"

Käytimme odotusajan hyödyksi ja söimme itse. Olen työssäni huomannut, että omaisilta tuppaa unohtumaan auttamisen peruskäsitys kokonaan, kun heidän rakkaansa sairastaa. Muistakaa siis jokainen, että kaikki lähtee siitä, että auttajan on hyvä olla. Syökää, levätkää jne, jotta voitte olla kunnolla läsnä. Väsyneenä ja nälkäisenä kärsivät kaikki.

Kahden tunnin kuluttua saimme soiton, että Helmi on siirretty heräämään ja voimme mennä katsomaan. Sairaalassamme on tapana siirtää kaikki alle puolivuotiaat (jos muistan oikein) heräämään vastasyntyneiden teho-osastolle. Sinne mekin suuntasimme. Teholla meitä vastaanotti ihana hoitaja kera Helmin, joka oli vielä syvässä unessa ja hengityskoneessa. Itseään kovasti tsempannut äiti oli tuolloin murtua täysin. Minun pieni Helperttini!

Pieni urhea potilas

Helmi heräili omia aikojaan noin tunnin kuluttua. Hengitysputken poistoa varten soitettu lääkäri ei kuitenkaan ollut tarpeeksi nopea, Helmi yritti poistaa putkea omatoimisesti. Onneksi hoitaja oli "kokenut" eikä hätkähtänyt asiasta: Putki poistui nätisti hoitajan toimesta jo ennen lääkärin saapumista. Lääkärin tehtäväksi jäi enää kuunnella keuhkot ja tarkistaa muutoin tytön vointi.

Meille oli kerrottu jo etukäteen, että kun Helmi herää, alamme samantien syömään. Helmi oli kuitenkin asiasta eri mieltä. Ilmeisesti hengitysputken käheyttämä ja ärsyttämä kurkku oli pienelle liikaa. Hirveän, käheän, itkun saattamana yritimme imeä tissiä. Itse imemisessä ei ollut ongelmia, mutta maidon nielaisu ilmeisesti sattui. Syöminen ei onnistunut. (Vauva saa suoneen sokeriliuosta, joten sinällään hätää syömättömyydestä ei tule. Hoitajat kertoivat pienentävänsä sokeriliuoksen tiputusnopeuden puoleen ensimmäisestä kunnollisesta syöntikerrasta ja lopettavansa kokonaan toisesta.)

Helmi nukahti uudestaan ja me lähdimme mieheni kanssa hieman jaloittelemaan. Mieheni lähti kotiin koirien luo ja itse menin lastenosastolle hieman lepäilemään. Minulle oli varattu Helmin huoneeseen lastenosastolle paikka nukkua. Varsinkin täysimetettyjen lapsien kohdalla on erityisen tärkeä, että ruoka on lähellä.

Teholla Helmi vietti leikkausta seuranneen illan ja yön, sillä Helmi oli todella väsynyt leikkauksen jälkeen. Uniaineet ja kipulääkkeet todennäköisesti väsyttivät pientä. Helmi sai säännöllisesti parasetamolia suoneen kipujen vähentämiseksi/ehkäisemiseksi. Sain olla Helmin luona teholla. Onnistuimme illan aikana syömään kahdesti tissiltä. Syöntien välissä istuskelin Helmin seurana useamman tunnin ja pidin häntä vain sylissä. Äidin läheisyys rauhoitti pientä. Kun Helmi nukahti kunnolla, lähdin itse "omalle" osastolleni iltapuuhiin. Olimme sopineet hoitajien soittavan, kun Helmi tekee ruokatilauksen. 22 aikoihin soitto tulikin. Teholle päästyäni Helmi oli nukahtanut emmekä saaneet häntä niin hereille, että syönnistä olisi tullut mitään. Päätimme yöhoitajan kanssa, että minä lypsän Helmille maitoa ja hoitaja syöttää Helmin pullosta, kun seuraava nälkä iskee. Näin pääsimme aamuun asti, soittoa maitobaarille ei tullut.

Äidin sylissä on hyvä olla. (Posket kiiltävät rasvasta, hengitysputken kiinnitysteippi ärsytti ihoa)

Heräilin jo ennen seitsemää (Helmin normaali syöntiaika) "ruokakellojen" soidessa. Yhtäjaksoista unta olin saanut 7 tuntia. Aamupesujen, -palojen ja muiden toimien jälkeen olin juuri lähdössä kohti tehoa (tapoin aikaa ja odottelin, että saavat rauhassa vaihdettua vuoroa teho-osastolla), kun huoneeni oveen koputettiin ja Helmin sänky työnnettiin sisään. Helmin hoitaja kertoi yön menneen hyvin ja tytön lähinnä syöneen ja nukkuneen. Edellinen kipulääke oli annettu illalla käydessäni, hoitajan mukaan Helmi ei ole ollut kivuliaan oloinen. Jalat ovat muutenkin olleet hyvänoloiset (varpaiden väriä ja lämpöä tulee aktiivisesti seurata).

Helmi tulee äidin luo osastolle

Olin pakahtua onnesta, kun pieni kuusiviikkoiseni hymyili leveästi herätessään ja nähdessään äidin vieressään. Aloimme "normaalin elämän" osastolla syönteineen ja vaipanvaihtoineen. Lisäksi Helmi on lähipäivinä kiinnostunut kovasti leluista ja seurustelee mielellään. Leikimmekin toista tuntia. Jopa lääkärinkierrolla Helmi kertoi itse kuulumisensa, kun kirurgimme tutki kipsejä ja Helmin varpaita. Kotiutumislupa tuli helposti ja saimme soittaa isille, jotta tulisi meitä noutamaan.

Kumpiko "lelu" oli Helmistä parempi?

Kun kirahvi sai rannekkeen kaulaansa, tuli siitä heti Helmille mieleinen!

Olen ennenkin kehunut hoitoja. Tästäkään reissusta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Hoitajat ovat ihania: lapset sekä vanhemmat huomioidaan 100 %:sti. Ennen kotiinlähtöämme saimme kirjallisesti kipulääkeohjeet ja meiltä varmistettiin, että osaamme sitten seurata jalkoja. Helmi puolestaan sai "reippauslahjana" ison Ainu-pupun ja diplomin osastolla olostaan. Juuri ennen kotiutumistamme sairaalaklovnit kävivät laulamassa Helmille kotiinlähtölaulun ja puhaltamassa vitamiini-saippuakuplia koko perheen päälle. Kuplat sisälsivät vitamiinit a,b,c,d,e,f,g,h,i,j,k,l... aina ö-vitamiiniin asti. Sekös meille passasi, vitamiineja tarvitaan aina!

Sairaalaklovnit tri K. P. Hetkinen (oikeassa yläkulmassa) ja tri Matkimus (3. vasemmalla alarivissä) ilahduttivat meitä. 

Diplomi ja "Lordi Lally" palkintopupu

Pieni potilas kotona ja omassa sängyssä. Pupu valvoo unta.

5. ja näiltä osin viimeinen kipsienvaihto

Matkaamme jälleen suurin odotuksin sairaalaan. Toiveissa kaikilla, että tämä kipsauskerta olisi toistokipsauksista viimeinen. Ja näin onkin.

Kirurgimme vääntelee ja kääntelee jalkoja. Tällä kertaa niin paljon, että nälkäisellä Helmillä menevät hermot. Vasta maitopullo saa tilanteen rauhoittumaan. Jalat näyttävät siltä, että kaipaavat tenotomian, akillesjänteiden katkaisun. Tulokset ovat tähän mennessä olleet hyviä, mutta nyt jalkojen "kehitys" on kuin pysähtynyt. Akilles ei anna periksi riittävästi.

Sovimme hoitajan kanssa käytännön asiat ennen kotiutumistamme. Kuinka olemme syömättä, milloin poistamme kipsit, missä kylvetämme ja paljon muuta. Varaamme myös leikkausajan viikon päähän.

Vaikka tiedämme, että leikkaus pieni ja tulee auttamaan Helmiämme paljon, äitiä alkaa jännittää. Pieni on ennättänyt kokea elämässään todella paljon ja tulee vielä kokemaan.