Vuoden viimeisiä tekoja

Vammaistukihakemus. Jo sanana se tyhjentää kaiken innon ja energian. Ajatuskin sen kirjoittamisesta vie viimeiset voimanrippeet. Mutta ei auta, tehtävä se on. Ja nyt on tehty. Sanonpa edelleen, että ei ole helppoa verrata omaa lastaan ja omaa arkeaan ns. normaalien samanikäisten lasten arkeen, varsinkin, jos lapsesi on esikoinen. Minulla ainakaan ei ole minkäänlaista hajua siitä, mitä se "normaali arki" oikeasti on, vaikka olenkin ollut paljon lasten kanssa tekemisissä ennen omaani.

Jotain tällaista sieltä kuitenkin löytyy.

Koska kengät ovat päivittäisessä käytössä, tulee niiden olla mukana kaikkialla. Ei siis riitä, että kenkiä pidetään kotona, vaan jos lähdemme esimerkiksi kylään ja kyläilyn ajalle osuu päiväuniaika, tulee mukaan ottaa kengät ja niihin liittyvät tarvikkeet.  

Helmi sai jälleen uudet tankokengät. Käyttöönotto ei sujunut ”normaalisti” pari päivää enemmän jalkoja tarkkaillen. Normaalitarkkailuun kuuluu jalkaterän lämpötilan ja verenkierron tarkkailu, jalan asennon tarkkailu kengässä käytön aikana ja hiertymien/painaumien tarkkailu. Uusi kenkä hiersi Helmin nilkan kehräsluuta niin, että yön aikana jalkaan oli kehittynyt rakon alku ja punoitus.

Helmillä ei tällä hetkellä ole säännöllistä fysioterapiaa, mutta olemme saaneet fysioterapeutilta ohjeet, kuinka Helmin liikkumista ja kävelemään lähtöä voidaan tukea kotikonstein. Fysioterapeutti on todennut Helmin liikkumisessa näkyvän sen, että mahdollisuus harjoitella asioita (kääntyminen, ryömiminen, konttaaminen...) on ollut estyneempää kipsi- ja tankokenkähoidon vuoksi.

Helmistä on kehittynyt oikein näppärä tyttö irroittamaan kenkiään itse esimerkiksi unta odotellessan. Joudumme siis tarkistamaan iltaisin Helmin nukahdettua, että kengät varmasti ovat jalassa oikein ja sopivan tiukalla (Liian tiukat luonnollisestikin puristavat ja liian löysällä ollessaan, jalka pääsee liikkumaan ja kenkä hankaamaan rakkoja.) sen lisäksi, että olemme jo kerran laittaneet kengät jalkaan iltatoimien yhteydessä. 

 Kuten sanottu, nyt se on tehty ja maanantaina myös toimitettu Kelalle. Sitten kohti uutta vuotta ja uusia kuvioita.

Tahdomme Helmin kanssa toivottaa lukijoillemme Iloa jouluun!

Uudet iloiset tankokenkäsukat

Jipii! Paksummat sukat ovat toimineet oikein hyvin uusissa tankokengissä. Punoitukset ovat vähentyneet yön jäljiltä siedettävälle tasolle. Näin ollen joudumme siirtymään entisistä ohkaisista sukista paksuihin, aiemmin kun kenkä ei sietänyt paksumpaa sukkaa, koska ei istunut enää kunnolla.

Helmi sai myös uudet villasukat kenkiensä päälle. Tässäpä niistä oma bloggaus.

Loppukevennykseksi kerrottakoon viikonlopun naurut.

Eilen katsoimme koko perheen voimin Putousta. Helmiä kiinnosti varsinkin sketsi, jossa tontut paketoivat joululahjoja ja lauloivat. Joulupukkikin sketsissä oli hirveine ilmavaivoineen. Helmi katsoi televisiota vakavasti sylistäni ja totesi erään pierun kuultuaan "Kak-ka". Todellakin!

Tänä iltana kuulin, että Helmiltä lensi sängystä tutti lattialle. Tiedän, että Helmi tarvitsee kaksi tuttia nukahtaakseen, toisen suuhunsa ja toisen käteensä. Lähdin siis tuttia nostamaan. Ollessani kyykyssä lattialla, tunnen kun toinen tutti lentää suoraan päähäni. Kops vain. Sängyssä alkoi järjetön illakointi ja hyvin epänaisellinen, ***kainen nauru. Mistä lie tyttö tuollaisenkin tempun on oppinut?!? 

Olen yksivuotias, pikkuneiti touhukas!

Vuosi on kulunut siitä, kun pieni punatukkainen kampurajalkainen prinsessamme syntyi. Niin nopeasti aika on kulkenut eteenpäin. Perässä ei enää pysy... eikä pysy kyllä tytönkään.

Synttärisankari avaamassa ensimmäistä lahjaansa

Juhlimme Helmin syntymäpäiviä kummien ja mummien kesken.

Virallinen valvoja tarkastaa synttärikakun kermavaahdon laadun

Ensimmäisen vuoden saavuttamiseen kuuluu toki neuvolakäyntikin. Neuvolassa Helmi esitti parhaat taitonsa ryömimisestä, konttaamisesta ja seisomaan nousemisesta. Hän oli hyvin sosiaalinen ja seurasi paljon ympäristöään tehden havaintoja. Rokotukset kiukuttivat lähinnä siksi, että joutui hetken olemaan paikoillaan äidin pitelemänä. Pituutta neito oli kasvanut nyt naftimmin ollen 76cm pitkä. Painoa oli kertynyt noin puoli kiloa lisää ollen 9110g. Hommat kunnossa, jos niin voisi sanoa.

Näin hauskaa sankarilla on uuden ksylofoninsa kanssa!

Olemme vähitellen aloittaneet sisäänajon Helmin uusiin tankokenkiin. Kengät ovat 2cm isommat kuin edelliset ja hieman leveämmät. Tämä on tuottanut ongelmia kapealestisen jalan kanssa. Aamulla kenkiä poisottaessa nilkan kehräsluut ovat punoittaneet, mitä aikaisemmin ei ole tapahtunut. Ostimme Helmille nyt paksumpia sukkia (H&M:lta löytyi yksivärisiä, saumattomia, jarruttomia froteesukkia, jotka nurinpäin käännettynä ovat kaiken kukkuraksi sileätkin!), josko niistä olisi apua asiaan.

Saamamme vammaistuki loppuu vuodenvaihteessa. Saimme Kelalta muistutuskirjeen asiasta. Mikäli tarve tuelle jatkuu, sitä tulee hakea uudestaan. Soittelin hoitavalle lääkärillemme (tai siis hänen hoitajalleen) ja pyysin uutta C-lausuntoa, jota hakemiseen tarvitaan. Aikaisemmassa lausunnossahan hoidon oli todettu jatkuvat siihen, kun Helmi täyttää 3 vuotta. Lausunto ei kuitenkaan saa olla puolta vuotta vanhempi, joten tästä syystä joudumme nyt pyytämään uutta. Kunhan saan lausunnon, alkaa jälleen hakuprosessi. Saas nähdä, mikä on vastaus. Yleisesti ottaen olen ymmärtänyt, että monet kampuralapset ovat saaneet tukea vain ensimmäisen elinvuotensa ajan. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta.

Kuten kerroin aikaisemmin, haimme kuntoutusajaltamme kuntoutusrahaa. Minun kuntoutusrahapäätökseni oli yksinkertaisen helppo, rahat tulevat maksuun jossain vaiheessa. Sen sijaan puolisoni kuntoutusrahan kanssa saimmekin selvitellä. Loppujen lopuksi tulema oli se, että lähes kaikilta muilta ansaituilta vapailta kuntoutusraha maksetaan kuntoutujalle paitsi "pekkaspäivistä", jolloin se maksetaan työnantajalle. Olimme (siis me, työnantaja ja sostt) siinä uskossa, että se maksettaisiin kuntoutujalle, sillä hän menettää ansaittuja vapaapäiviään, näin ei kuitenkaan ole.

Tässä tulee siis vinkki: Tarkastakaa ennen kurssille lähtöä, millaisista päivistä kuntoutusrahaa maksetaan ja mistä ei ja eritoten kenelle se maksetaan. Näin asiat hoituvat saman tien kunnolla/vältytte pettymyksiltä ja väärinkäsityksiltä.

Saimme  postissa kuntoutuspalautteen jaksoltamme. Se oli oikein kattava ja mukavaa luettavaa. Huomaa, että ammattilaiset ovat tehneet havaintojaan. Näin he ovat kirjoittaneet Helmistä.

Lastenhoitajat:

--- rauhallinen ja hyväntuulinen tyttö. --- leikkituokioissa aktiivinen ja touhukas. Helmi seuraili toisten lasten touhuja. Hän vei leluja ja tavaroita suuhun niitä tukiessaan. Liikkui ryömien ja kontaten, kulkien rohkeasti pitkin käytäviä. Nousi istumaan ja tavaroita tavoitellessa nousi tukea vasten polviasentoon. Loppuviikosta Helmi nousi karhukäyntiasentoon kädet ja jalat suorana. --- liikunnaliset taidot kehittyivät. --- Hän ei kurssin aikana vierastanut uusia ihmisiä, vaan oli sosiaalinen ja reipas.

Fysioterapeutti:

 --- hyväntuulinen lapsi, joka liikkui paljon nopeasti ryömien, ja viikon ajan lisääntyneesti myös paikasta toiseen kontaten --- Kampurajalkahoitoon kuuluneet kipsi- ja tankokenkähoidot ovat osaltaan vaikuttaneet Helmin mahdollisuuteen harjoitella asioita. --- Vanhempien kanssa katsottiin, kuinka Helmin istumatasapainoa, kiipeämistä ja varaamiseen ohjaamista ja jaloilla ponnistamista voidaan yhteisin leikein harjaannuttaa. --- ei tällä hetkellä ole fysioterapian tarvetta ---

 Toimintaterapeutti:

--- virkeä, hyväntuulinen ja vierastamaton pieni neiti, joka tuntui havainnoivan tarkasti ympäristöä --- mieluista puuhaa oli liikkuminen, hän ryömi pitkiä matkoja mm. käytävällä --- Helmi käsitteli tavaroita ja leluja ja vaihtoi niitä kädestä toiseen  sujuvasti, ja vei suuhunkin kokeiltavaksi. --- tuntui ymmärtävän tilannesidonnaista puhetta ja hän mm. alkoi vilkuttaa, kun siitä oli puhetta.

Huippupakkaus kertakaikkisesti!

"Ei Helmi, älä", "Helmi, ei ota sitä", "Helmi, älä kiipeä sinne"

Otsikossa lienee listattuna lauseet, joita perheessämme kuullaan nyt jatkuvasti. Helmi on saanut varmuutta lisää ja nousee pystyyn tai kiipeilee kaikkialle ja kaikenaikaa.

Jokainen lapsi tarvitsee vain oman aikansa.

Eilen illasta jouduimme / saimme ottaa uudet kengät käyttöön. Helmiltä pääsi iltapuuron ja -maidon syönnin jälkeen oksennus (sillä, että isi oli pyöritellyt Helmiä vaikka miten ei tietenkään ollut mitään tekemistä asian kanssa). Ensimmäinen yö uusilla kengillä meni hyvin. Aamulla oli havaittavissa pientä punoitusta toisen jalan ulkokehräksessä, mutta ihorikoksi se ei ollut muodostunut ja hävisi nopeasti pois. Jatkamma siis uusien kenkien kanssa harjoittelua.

Viides ja viimeinen päivä

Keskiviikkoaamuna kokemani haikeus on nyt muuttunut todelliseksi. Muutama tunti ja perheet eroaisivat ja suuntaisivat koteihinsa. Viikko on kaikin puolin ollut mahtava ja antanut paljon. Olemme saaneet vertaistukea, jakaa ajatuksiamme ja mikä parasta, koota yhteen kulunutta vuotta Helmin jalkoihin ja miksi ei muutenkin perheemme elämään liittyen.

Aamupäivällä meille oli varattu pieni hetki toimintaterapeutin kanssa, jolloin keskustelimme viimeistä kertaa yhdessä. Aiheenamme oli lapsen toimintakyvyn tukemine. Aamupäivälle oli varattu aikaa myös perhekohtaisille tapaamisille eri työntekijöiden kanssa. Me kävimme Helmin kanssa fysioterapeutin juttusilla ja saimme vielä lisää tietoa sekä vinkkejä, kuinka tukea Helmiä pystyyn nousussa ja liikkumaan lähdössä enemmän. 

Lounaan jälkeen vanhemmille oli varattu pieni ohjattu rentoutushetki, joka kuin kruunasi viikkomme. Ennen kotiinlähtöämme keskustelimme kurssimme tavoitteiden saavuttamisesta ja annoimme yleisesti palautetta kurssista.

Näin jälkikäteen en voi kuin todeta kurssin olleen enemmän kuin osasimme siltä toivoa. Kurssista tulee jälkikäteen vielä kurssiseloste, joka menee myös hoitavalle lääkärille. Ohjaus, hoito ja ylläpito on ollut todella monipuoleista ja kokonaisvaltaista. Nämä ihmiset tietävät, mitä tekevät! Suosittelen lämpimästi kaikille hakeutumista kursseille. 

Vaikka kurssit velvoittavat osallistumaan ohjelmaan, ei se kuitenkaan tunnut "pakolta". Lähdimme kurssilta mielet virkeinä ja paljon uutta tietoa takataskussa.

Kurssi on osalistujalle ja hänen perheelleen maksuton. Lisäksi Kelalta voi hakea matkakorvauksia ja vanhemmat voivat tarvittaessa hakea kuntoutusrahaa viikon ajalle. 

Melkoista oli pyöritys, mutta mukavaa, tuumasi Helmi!

Neljäs päivä on retkipäivä

Aamupalan jälkeen starttasimme tilausbussilla Helsingin Merimaailma Sea Lifeen. Emme olleet aiemmin käyneet siellä, joten kokemus oli meille vanhemmillekin uusi. Olimme odottaneet retkipäivää innolla.

Rauskut oliva Helmin suosikkeja. Ne uivat liitäen pitkin akvaarion laseja.

Tuonne kun pääsisin uimaan, pohtii Helmi.

Helmi yrittää koskettaa sormellaan "suippokalan" nenää.

Helmi ja Mikko Meriahven

Ihmettä kerrakseen!

Retki oli osa kurssiamme ja mukanamme oli toimintaterapeuttimme. Hän kertoi, että retkikohde valikoidaan kuntoutujien (eli tässä tapauksessa lastemme) mukaan niin, että kuntoutuja saisi siitä mahdollisimman paljon irti. Toisten kurssien kanssa he ovat käyneet esimerkiksi HopLopissa leikkimässä. Helmi viihtyi merimaailmassa hienosti ja jaksoi loppuun saakka seurata kaloja (linja-autossa uni korjasi sitten mukaansa). Oli ihana taputella laseja ja katsella, kuinka kalat uivat läheltä. Ihmettä pienelle ihmiselle kerrakseen!

Lastenhoitajamme tulivat töihin iltapäivällä, jolloin vanhemmilla oli luento päiväkoti- ja kouluasioista. Luennon jälkeen aloimme valmistautua iltaan, joka oli vanhemmille vapaa. Norio-keskuksen lastenhoitajat vastaisivat lastenhoidosta illan ajan.

Vaikka olimme käyneet joka ilta jossain keskuksen ulkopuolella, oli ihana päästä liikenteeseen vain kahdestaan. Otimme linja-auton Helsingin keskustaan ja nautimme olostamme. Pienimuotinen irtiotto lapsesta ja vanhempien kahdenkeskinen aika teki todella hyvää koko perheelle!

Iltamme kruunasi huippuhyvät cappuchinot.

 Keskukselle takaisin mennessämme Helmi oli jo syönyt iltapalan ja odotti meitä yöpuku päällä hoitajansa kanssa.

Muistoksi kurssista ja merimaailmasta Helmi sai valita itselleen jotain pientä. Helmin valinta osui vaalenapuna-violettiin Rauskuun.

Kolmas päivä perhekurssilla

Viikkomme on puolivälissä. Jo nyt alan mielessäni harmitella, että kohta kurssiviikkomme on ohitse.

Keskiviikon ohjelma alkoi perheiden yhteisellä askarteluhetkellä. Saimme valmistaa kenkälaatikkoakvaariot, johon teimme itsemme asukeiksi. Helmi osallistui askarteluun purkamalla lankakerän ja repimällä paperia silpuksi. Helmistä teimme rauskun akvaarioon (H itse valitsi vaaleanpuna-violetin värikseen), isistä tuli mustekala ja äidistä pusukala. Perheen koirat olivat merihevosia.

Askarteluhetken jälkeen aikuisten ohjelmassa oli vertaispuheenvuoro. Vaikka vertaishenkilöllämme oli eri sairaus kuin Helmillä, saimme silti siitä paljon irti. Kiitos hänelle! Iltapäivästä keskustelimme psykologin kanssa lasten sopeutumisesta ja sisaruudesta sekä fysioterapeutin kanssa lasten liikunnasta ja liikkumisesta. Ryhmämme on hyvin aktiivisesti keskusteleva, joten luennot ovat oikein mielenkiintoisia.

Helmi on sopeutunut kurssilla oloomme hyvin. Hoitotädin hakiessa Helmiä omaan ohjelmaansa Helmi vain iloisesti vilkuttaa meille "heiheit". Ei siis minkäänlaista itkemistä tai kaipaamista perään. Päivät ovat hänelle varmasti monipuoleisia ja illasta uni tulee helposti.

Perhekurssimme toinen päivä

Tiistaiaamuna silmämme eivät meinanneet pysyä auki. Helmin sängyksi oli varattu normaali pinnasänky ilman reunapehmikkeitä. Yömme oli "villi". Heräsimme vähän väliä kolinaan Helmin vaihtaessa asentoa ja tankokenkien osuessa puisiin pinnoihin. Pahimmillaan kengät jäivät pinnoihin kiinni, jolloin me vanhemmat jouduimme nousemaan niitä vapauttamaan. Otimme asian puheeksi lastenhoitajamme kanssa, joka toimitti huoneeseemme matkasängyn. Uniongelmamme loppuivat siihen.

Aamupäivämme alkoi perinnöllisyyslääkärin luennolla. Keskustelimme ensin yhteisesti asioista ja tämän jälkeen meille mahdollistettiin perhekohtaiset tapaamiset lääkärin kanssa. Lapsillamme oli oma ohjelma. Esimerkiksi Helmi tapasi fysioterapeutin aamupäivän aikana. Lääkärin luennon jälkeen menimme kaikki liikuntasaliin, jossa teimme erilaisia fysio- ja toimintaterapeuttien ohjaamia harjoitteita leikin varjolla. Helmi oli ehkä vielä liian pieni osallistuakseen kaikkiin, mutta kurssin isommat lapset viihtyivät kovasti.

Iltapäivällä tapasimme sosionomin ja keskustelimme yhteiskunnalta saatavista tukimuodoista. Ennen päivällistä me vanhemmat lähdimme fysioterapeutin kanssa liikkumaan. Sauvakävelimme ja keppijumppasimme niska-hartiaseutua vetreämmäksi.

Keskustelimme ulkoillessamme fysioterapeutin kanssa Helmistä. Hän oli tavannut Helmin ja tehnyt huomioitaan Helmin liikkumisesta. Oli ihana huomata, kuinka ammattilainen kykenee selittämään ja yksinkertaistamaan asioita vanhemmille. Hän ei ollut huolissaan Helmin kävelyharjoittelun puutteesta. Hänen mukaansa Helmin tuli vielä selvästi treenata "perusasioita", joiden treenaamista on mahdollisesta hidastanut tankokenkien pito. Lapsi ei kuulemma tee sellaista, mihin ei koe olevansa valmis. Sovimme, että varaamme fysioterapeutille vielä perhekohtaisen ajan, jolloin voimme pohtia, voisimmeko jotenkin leikkimällä aktivoida Helmin pystyynnousua lisää.

Oli mukava huomata, kuinka reilun vuorokauden aikana kurssimme on alkanut hitsautua yhteen. Perheet alkavat vähitellen tuntea toisiaan ja jutella enemmän yhdessä.

Perhekurssimme ensimmäinen päivä

Tänään perheemme Luuston ja nivelten kehityshäiriöitä sairastavien lasten perhekurssi sitten alkoi. Ja jo heti blogauksen toiseen lauseeseen täytynee minun todeta, että onneksi haimme tänne! Kolmannessa lauseessa kerron, että keskustelimme blogistani kurssilla ja sain "siunauksen" blogin kirjoittamiseen.

Kurssipaikkanamme on Rinnekoti-säätiön omistama Norio-keskus Helsingin Pitäjämäessä. Talo on keskellä toimistotaloaluetta, mutta se ei haittaa. Ympäristöstä löytyy muun muassa Talin liikunta-alueet. Norio-keskus sijaitsee talon 2. ja 3. kerroksessa. Alimmat kerrokset ovat päivätoiminnan ja asumisyksikön käytössä.

Saavuimme aamulla 9 aikoihin kurssille. Meidät otettiin lämpimin tervetulotoivotuksin vastaan. Huoneemme näytettiin ja esiteltiin pikaisesti tilat. Saimme majoittua rauhassa. Kun olimme valmiit, menimme koko perheen kanssa tulohaastatteluun, jossa lastenhoitajamme ja kurssimme sosionomi haastattelivat ja tutustuivat perheeseemme ja perheemme sai lisätietoa kurssista. Teimme kurssia varten perhekohtaisen suunnitelman siitä, mitä tavoitteita asetamme kurssille.

Tulohaastattelun jälkeen tutustuimme lastenhoitajamme kanssa keskuksen tiloihin. Samalla Helmi sai tutustua hoitotätiinsä, jonka kanssa hän tulisi viikon viettämään. Kurssillamme jokaisella perheellä oli oma lastenhoitaja. Perheemme askarteli myös toimintaterapeutin antaman ideaopastuksen pohjalta omaa perhettä kuvaavan julisteen.

Pieni askartelija työn touhussa

Perheen koiratkin piti esitellä. Rodut eivät osu oikeaan, mutta muutoin kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Kurssi on täysylläpidollinen, joten saimme kurssikeskuksessa 5 ruokaa päivän aikana. Ensimmäisellä lounaallamme perheet istuivat vielä omissa oloissaan toisiaan ystävällisesti tervehtien. Lounaan jälkeen pääsimme vasta kunnolla tutustumaan toistemme perheisiin ja lastemme sairauksiin.

Iltapäiväohjelman päätöksenä tutustuimme kurssikeskuksen lähiympäristöön. Kiersimme Talin liikunta-alueelle leikkipuistoon, jossa lapsemme pääsivät purkamaan energiaansa.

Liikuntapuistossa pystyi bongaamaan eläimiä,...

... joiden kanssa oli hauska leikkiä.

Päivä päättyi päivälliseen, joka tarjoiltiin 16 aikoihin. Illat olivat perheiden vapaa-aikaa, jota sai viettää joko kurssikeskuksella tai miten perhe itse halusi. Keskuksella perheillä oli käytössä ruokailutila, liikuntasali ja leikkihuone koko ajan oman huoneen lisäksi. Huoneisiin kuului isot kylpyhuoneet ja lisäksi saunomismahdollisuus oli jokaisena iltana etukäteen varattavilla perhekohtaisilla vuoroilla.

Leikkihuoneessa oli kaikkea kivaa Helmille tutkittavaksi

Liikuntasali puolestaan tarjosi tilaa menemiselle

Rytinällä eteenpäin

Pieni koiranhoitaja työssään

Kävimme 10kk neuvolassa näyttäytymässä. Helmi on kovin touhukas tyttö, mutta jaloilleen ottamista tai pystyyn nousemista ei vieläkään ole tullut. Konttaustakin vain hytkyteltiin, kontaten ei vain vielä päästy etenemään.

Helmi tekee värisuunnitelmaa ukinpäiväkorttiin

En ole huolissani asiasta, mutta ahdistunut. Neuvolassa lapsen kehitystä verrataan keskiarvoon, jolloin Helmin liikkumaan lähteminen on ollut hitaampaa. Jo edellisessä neuvolassa pohdittiin Helmin "jalattomuutta" ja annettiin aikaa 10kk ikäiseksi. Nyt tämä on täynnä, mutta tyttö ei edelleenkään etene kuin ryömien ja nouseekin vain polvilleen. Luotan siihen, että Helmin liikkuminen tulee, kun Helmi on valmis. Kirurgimme mukaan tämä voi tulla pariakin kuukautta myöhemmin. Käyntimme neuvolassa oli oikein mukava. Saimme "lisäaikaa" sillä Helmi on muutoin oikein touhukas lapsi. Jos pystyasentoa ei vuoden ikään mennessä ole näkynyt, pohdimme fysioterapiaa.

Pituutta Helmi oli kasvanut reilusti kahden kuukauden aikana, jopa vajaan 4 senttimetriä ollen nyt 75,2 cm pitkä. Paino sen sijaan oli noussut hitaammin, vain 500g, mutta tämä lienee normaalia hampaitaan tekevälle ja liikkumaan oppineelle lapselle.

Hampaita on siis tosiaan tehty. Antaumuksella niitä on kiukuttu, kuolattu ja kitisty. Neljä ylähammasta ilmestyivät purukaluston täytteeksi muutaman päivän välein. Vihdoinkin! Elämämme on ollut haasteellista, sillä ruoka, pullomaito eikä tissimaito ole mikään kelvannut neidille suuhun. Ei kylmänä, kuumana tai "sopivana".

Uusilla hampailla on hyvä maistella uusia makuja

Samaan syssyyn, heti Helmin täytettyä 11kk, alkoi konttaus sujua. Pieni punatukkainen pikakiiturimme ottaa spurtteja sinne ja tänne uudella tavallaan. Liekö konttaaminen tuonut itsevarmuutta lisää, myös pystyasento on saavutettu. Äidin lankakerä ja isän kaukosäädin olivat pakko saada sohvalta leikkeihin mukaan. Ja koska kukaan ei niitä ollut ojentamassa, täytyi neidon ojentautua itse niitä hakemaan.

Helmin tavaramerkin, puuttuvan sukan, voi kuvasta bongata

Edelleenkään Helmi ei mielellään nouse pystyyn, mutta valmius on jo olemassa. Siitä on hyvä jatkaa!

Kampuroista huolimatta...

Aamulla Facebookin Kampuraryhmässä oli jutunavaus, jossa eräs äiti oli laittanut kuvan lapsestaan tankokenkien kanssa ja toivoi myös muiden tekevän samoin. Joku voisi varmasti ajatella, että mikähän idea tässäkin on, mutta se avautunee vain niille, joita asia koskettaa.

Kuten tiedämme, jokainen lapsi on yksilö. Niin myös kampuralapset. Olisi jotenkin epärealistista vertailla lapsia, sen sijaan vertailemme ja katselemme toistemme lasten kenkiä, tankoja, vaateratkaisuja (emme arvostele vaatteita vaan jaamme vinkkejä esim. talvipukeutumisen toteuttamiseen kenkäilyn aikana), hoitokäytäntöjä ja ihan mitä mieleen sattuukaan juolahtamaan. Vertaistukea parhaimmillaan!

Itseäni keskustelunavaus pysäytti muistelemaan menneitä. Olisinpa vuosi sitten vielä Helmiä odottaessani pystynyt näkemään nuo kuvat. Iloiset, suloiset ja kauniit lapset, joilla kaikilla on yksi yhteinen tekijä jaloissaan, tankokengät. Yksi kiikkuu, toinen istuu lattialla leikkien, kolmas leikkii hiekkalaatikolla, neljäs kellii jumppamatolla, moni nukkuu mitä kummallisimmissa asennoissa (ja kuvien kohdalla on lähes poikkeuksetta teksti, enää näitä tankokuvia ei saa kun lapsen nukkuessa - tankokengät siirtyvät unikäyttöön jossain vaiheessa)...

Helmiä odottaessani mielessäni pyöri monenlaiset asiat. Vaikka olimmekin päässeet sinuiksi kampuroiden kanssa hyvin nopeasti, uuden kohtaaminen (jo pelkästään esikoisen saaminen) jännitti. Tiesimme mitä kampurat ovat, mitä se merkitsee lapsemme kasvuun ja kehitykseen, miten niitä hoidetaan jne., mutta silti kaipasin jotain. Ja nyt sen tiedän. Kaipasin kuvia lapsista, kampuralapsista.

Pelkät puheet eivät vain aina riitä. Uskon, että kuvien näkeminen olisi rauhottanut mieltäni. Se, että meille sanottiin kerta toisensa jälkeen "kaiken menevän hyvin", "kampurajalkojen hoitojen kehittyneen mallikkaasti", "lapsen pystyvän tekemään samoja asioita kuin muidenkin lasten" ja "lapsen tottuvan hoitoihin", ei mieltäni lopullisesti rauhoittanut. Kannoin huolta kuin leijonaemo konsanaan.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Jos olisin tuolloin nähnyt nuo iloiset lapset kenkineen, olisin varmasti huokaissut ja rauhoittunut.

Ja lopuksi kuvasaastetta eräästä 10kk-ikäisestä Helmistä, joka on mielestäni elänyt normaalia, tasapainoista ja virikkeellistä elämää "kampuroistaan huolimatta".

Nuhanenä pääsee kurssille

Viikko on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Samoin Helmi motoristen taitojensa opettelussa. Konttausasento tulee ja hytkytystä tapahtuu. Kädetkin lähtevät liikkeelle, mutta jalat.. ne eivät ymmärrä liikkua ja Helmi löpsähtää vatsalleen. Tai sitten jalat lähtevät, mutta kädet pysyvät paikallaan. Arvatakin saattaa, kuinka siinä käy, naamaleenhan siinä menee. Mutta se ei haittaa, meno jatkuu.

Huomaa perinteisesti puuttuva sukka

Viimeisten parin päivän aikana Helmi on oppinut myös nousemaan oma-aloitteisesti istumaan lattialla ilman tukia. Kesken matkan saattaa tylleröinen pysähtyä, nousta istumaan ja tämän jälkeen hirveällä kiireellä jatkaa matkaa eteenpäin. Sutia vain lyö kroppa lähtiessään.

Ensimmäinen kunnollinen flunssa on saavuttanut meidän perheemme. Muutama viikko sitten olimme flunssassa mieheni kanssa molemmat ja ihmettelimme, että Helmi säästyi siltä. Onnemme ei ollut myötäinen ja pari päivää sitten alkoi Helmilläkin nenä vuotamaan. Eilisen ja tämän päivän olemme hoitaneet pientä lämpöistä lapsukaista, jonka vauhti ei juurikaan ole hiljentynyt, pikemminkin olemme menneet ylikierroksilla.

Ei maistu kunnon ruoka, mutta annas olla, jos naksuja on tarjolla. 

Kelasta saimme mukavia uutisia. Perheemme on hyväksytty Rinnekoti-Säätiön Norio-keskuksella järjestettävälle perhekurssille. Innoissamme ja kiitollisina kurssille suuntaamme reilun kuukauden kuluttua.

Otan Pollin mukaani kurssille, kertoo Helmi

Ylöspäin, ylöspäin, Helmi liikkuu täällä näin

(Otsikko lausutaan/lauletaan lastenohjelma Brunon sävelellä)

Vauhti kiihtyy kiihtymistään. Elämme päiviä, jolloin silmät saavat olla selässäkin. Turbo-ryömimiseen on alkanut yhdistyä konttauksen alkeita ja polvilleen nousua. Tyttö on oppinut kiipeämään pienten esteiden yli tai niiden päälle. 

Eräänä aamuna tyhjensin astianpesukonetta ja seurailin Helmin touhuja. Määrätietoisesti tyttö tuli keittiöön ja k i i p e s i astianpesukoneeseen. Samaisena aamuna Helmi löytyi vessasta repimästä vessapaperia...

Kiipeämisen lisäksi kuvioihin on tullut tuetta istuminen. Vaikka Helmi ei vielä itse täysin pääsekään istuma-asentoon, olen välistä laskenut hänet lattialle istumaan. Kauniisti, selkä suorana hän on aikansa istunut, kunnes muut asiat ovat alkaneet kiinnostamaan enemmän.

Merenneitoasennosta on alettu vähitellen ponnistamaan istuma-asentoon

Äidin avustuksella Helmi pääsi tällä kertaa istumaan

Tämä ei ole astianpesukone, mutta kelpaa harjoituskohteeksi

Kaiken tämän oppimiseen on kulunut aikaa viikko. Jalatkin alkavat päivä päivältä tuntua tukevammilta ja pienen houkuttelun jälkeen Helmi varaa pitkiä aikoja jaloilleen, pyrkii jopa pomppimaan sylissä.  

Asensimme autoon uuden turvaistuimen. Helmin matkat alkoivat olla tuskaisia, sillä jalat ottivat koko ajan kiinni penkin selkään. Nyt jaloille on tilaa ja mikä parasta, Helmi voi katsella ikkunasta ulos.

Helmillä on tällä hetkellä ikää 9,5 kuukautta ja taidot alkavat vähitellen karttua. En ole laisinkaan huolissani kehityksestä ja pystyyn nousemisesta. Ne tulevat, kun aika on kypsä.