Yli 10100 lukukertaa

Blogia on luettu hieman yli 10100 kertaa.

Kiitos siitä kuuluu teille!

Kohti uusia tuhatlukuja...

Kumikengät kokoa kaksikymmentä

Ulkoilu on Helmin lempipuuhaa nykyään. Käymme (Helmin mittapuulla) pitkiä kävelyretkiä pihamme ulkopuolelle hänen työntäessä taaperokärryään ylpeänä. Homma on niin mukavaa, että sisälle lähtö tuottaa monesti pienimuotoisen riidan. Tyttö toisessa kainalossa roikkuen irroitan toisella kädelläni Helmin käsiä taaperokärryn työntöaisasta.

Olisi mukava pystyä ulkoilemaan jokaisella säällä. Ehkä asiaa ei pitäisi ajatella materialistisesti, mutta tykkäisin, jos voisin pukea Helmille sateisella säällä jalkaan kumisaappaat enkä niitä 60 euron nahkaisia Eccoja. Helmistäkin olisi varmaan mukava, jos sukat eivät kastuisi ulkoillessa ja/tai voisi rauhassa kävellä lätäköihin, mutalammikoihin ja märälle nurmikolle - sinne, minne itse haluaisi.

Menin siis kauppaan ostamaan kumisaappaita. Helppo homma, ajattelin, kunnes mielessäni pyörähti pari asiaa. Kaupassa olevat kumpparit alkoivat koosta 23. Helmin jalka on kokoa 20 (ja niissäkin kengissä on vielä kasvunvaraa). En siis voinut ostaa kumppareita. Seuraavana mielessäni pyörähti toinen ajatus. Muistelin kaverini kaupanneen juuri aikaisemmin lapsensa kenkiä, jotka olivat kokoa 23 ja jääneet liian pieniksi. Lapsi on Helmiä reilun kuukauden vanhempi. Onkohan Helmillä normaalia pienempi jalka?

Tiedän, että kampurajalka voi olla normaalijalkaa pienempi, jos lapsella on toispuoleinen kampura. Olen kuullut, että lapselle on jouduttu ostamaan kaksi paria kenkiä, sillä jalkojen kokoero on enemmän kuin yksi koko. Helmin jalat ovat samankokoiset, ongelmaa ei siis ole ollut enkä ole koskaan asiaa ajattelutkaan aikaisemmin. Nyt joudun toteamaan, että ehkäpä Helmin jalka on "normaalijalkoja" pienempi.

Kunhan kävely vahvistuu ja tasapaino sen myötä, pääsee Helmi huristelemaan potkupyörällä

Ja näinhän se asia taitaa olla. Sain vahvistusta ajatukselleni (jälleen kerran, kiitos siitä) Facebookin kampura-ryhmästä. Myös monien muiden lapsilla on ollut vastaavaa. Ikäistään pienemmät jalkaterät. Ja samaan syssyyn sain kasan merkkejä, joilta voisi löytyä pieniä kumppareita (Polarn O. Pyret, Nokia, Reima). Nokialaisia jo tutkinkin, mutta niistä koot alkoivat 23 eteenpäin. Pitänee vaihtaa siis kauppaa ja toivoa, että kumisaappaat kokoa kaksikymmentä sattuisivat kohdalle.

ps. Voisinhan toki laittaa kirpparisivustolle ostetaan-ilmoituksen kengistä, mutta tässä asiassa olen suorastaan hysteerisen tarkka: Haluan ostaa Helmille vain uusia kenkiä, jotta minimoisin sen mahdollisuuden, että "valmiiksi toisen jalkaan muotoutunut" -kenkä aiheuttaisi Helmin jalkoihin ongelmia. En tiedä, kuinka helposti tällaista tapahtuisi, mutta... koskaan et voi olla täysin varma.

Äitienpäivän iloja ja suruja

Ensimmäisenä on kirjoitettava pitkä sepostus (jos puhuisin sen, sitä kutsuttaisi monologiksi, mutta onko monologi myös kirjoitettu yksinpuhelu?) siitä, miten hienoa on olla äiti juuri tälle erityiselle lapselle. En vaihtaisi pois mistään hinnasta niitä aamuja, jolloin nukumme kylki kyljessä tunnin - ehkä kaksi - ennen lopullista heräämistä.

Silmätarkkana seuraan, kun hän pukee villaisen kettuhattunsa päähän, ottaa käsilaukun käteensä ja muovisankon toiseen leikkiessään - vieläkään en tiedä, mikä leikin juoni on - ja nauttiessa leikkimisestään.

Huvittuneena pidätän nauruani, kun näen lapseni polkevan jalkaansa lattiaan korostaakseen omaa tahtoaan - ja mielessäni pelkään jo tulevaa uhmaikää, lapseni persoona on heräämässä todella eloon.

Ylpeänä pohdin, kuinka paljon lapseni jo ymmärtää ympäristöstään. Kun kysyn "haluatko lisää juomista", hän ojentaa minulle tyhjää tuttipulloaan - ennen olemme vain puhuneet maidosta.

Niin hirveän paljon olemme menneet eteenpäin. Pituutta vain oli lisääntynyt yhdessä yössä niin, että eiliset vaatteet eivät enää mahtuneetkaan. Äidin kahvakuulan kilot lisääntyvät nopeammin kuin äidin treeni sitä sallisi. Vauvan mitat ovat hävinneet. Tilalla on todellakin taapero.

Kävelyharjoittelua ilman tukea on kestänyt nyt kuukauden päivät. Saadessaan leikkiä yksin, keskytyksettä ja "huomiotta", olen huomioinut Helmin olevan entistä enemmän pystyasennossa ja liikkuvan askeltamalla. Askelia kertyy yhtä useampia peräkkäin. Pyllähdyksen jälkeen noustaa uudestaan jaloilleen ja leikki jatkuu. Huomaan, että Helmin itsetunto karttuu askelten myötä. Toki vieläkin konttaaminen/karhukävely on se nopein ja varmin tapa edetä - ainakin jos jotain "kiellettyä" on esillä tai ovi vessaan/ulos on jäänyt auki.

Elämä kulkee omaa tahtiaan, mutta reilusti eteenpäin.

Aina emme mekään välty takapakilta. Kampurahoidot ovat edenneet hienosti. Olemme todella iloisia, että mitään vastoinkäymisiä ei ole tämän puolesta eteemme tullut. Sen sijaan Helmille puhkesi oikein kunnollinen allergia ilmeisesti koivulle. Kotiimme asettui asumaan pieni ja kiukkuinen emäntä, jonka nenä vuotaa solkenaan ilman allergialääkitystä. Lääkityksen jälkeen niistämismäärä on onneksi vähentynyt puoleen. Jospa koivun kukinta menisi ohi nopeasti ja pääsisimme jatkamaan eläämäämme ilman huonoa oloa.

Tänään - allergiaakin uhmaten - menimme ulos harjoitteleemaan kävelyä. Helmi sai ainoastaan ulkokäyttöön tarkoitetun taaperokärryn (meillä on sisällä toinen kärry ainoastaan sisäkäyttöön) ulkokävelyn rohkaisemiseksi. Pienen tunnustelun jälkeen homma alkoi sujua ja vauhti kiihtyä. Ihana, rakas tyttäreni.