1,5-vuotisneuvola

Helmi + selfie = Helfie

Pitkästä aikaa vierailimme neuvolassa.

Hommat olivat kunnossa. Huolta ei liiemmin ilmaantunut. Helmi painoi 11,3 kg ja oli 85,3 cm pitkä. Hyvin solakka neiti. Touhukkaaksi kommentoivat. Eikä vierastanut edelleenkään.

Illasta Helmin ystäville puhkesi kova kuume. Heitä hoitaessa onkin Helmin ilta vierähtänyt.

Kipsimestari työssään

Uusimmassa Tehy-lehdessä oli iso juttu kipsimestarista työssään. Kipsimestarina jutussa oli Hannu Kuisma, jonka monet kampuralapset ja vanhemmat joko tietävät tai tuntevat. Itse olen kuullut miehestä omien opiskelujeni aikana ja nyt Helmin kampurahoitojen aikana törmännyt nimeen useita kertoja. Kiitos Hannulle ja hänen kollegoilleen ympäri Suomen hienosta työstä ja ammattitaidosta kampuralastemme hoidossa!

Jutun pääset lukemaan täältä.

Puolitoista vuotta on nyt tepsutettu

Todellakin. Helmi täytti menneenä viikonloppuna 1,5 vuotta. Aika on hurahtanut ohitse, vaikka onkin pitänyt sisällään monenmoisia tapahtumia.

Kuluneisiin viikkoihin on mahtunut myös paljon.

Kääpiöksi pukeutunut Helmi ei osannut aavistaa, että samoihin naamiaisiin osuisi myös kääpiöitä iltapalakseen popsiva "jokin".

Olemme nauttineet kesäisestä säästä ja touhuilleet ulkona...

... välistä olemme myös käyneet viilentelemässä sisätiloissa.

Potta-asioita harjoittelemme kovasti. Onnistuneita suorituksia tulee päivä päivältä enemmän.

Rappuralli tyrmäsi Helmin. Otsaan vaadittiin hieman liimaa.

Se ei kuitenkaan menoa haitannut. Laastarin voi stailata hatun väriin sopivaksi.

Aurinkoisina päivinä ruokakin maistuu ulkona paremmalta.

Vaikkakin välipalaretki torille voi olla myös mielenkiintoista.

"Aaapu-va" vs. "Aaa-aaa-aa" - Helmi meets James Potkukelkka

Puolitoistavuotispäiväänsä Helmi vietti ylioppilasjuhlissa. Laukkuun oli pakattu mukaan (Helmin itsensä toimesta) mm. vasara.

Juhlien kohokohta oli kuitenkin pihalla ollut kiikku

Ja mikä tärkeintä, kävely sujuu päivä päivältä paremmin ja varmemmin.

Yli 10100 lukukertaa

Blogia on luettu hieman yli 10100 kertaa.

Kiitos siitä kuuluu teille!

Kohti uusia tuhatlukuja...

Kumikengät kokoa kaksikymmentä

Ulkoilu on Helmin lempipuuhaa nykyään. Käymme (Helmin mittapuulla) pitkiä kävelyretkiä pihamme ulkopuolelle hänen työntäessä taaperokärryään ylpeänä. Homma on niin mukavaa, että sisälle lähtö tuottaa monesti pienimuotoisen riidan. Tyttö toisessa kainalossa roikkuen irroitan toisella kädelläni Helmin käsiä taaperokärryn työntöaisasta.

Olisi mukava pystyä ulkoilemaan jokaisella säällä. Ehkä asiaa ei pitäisi ajatella materialistisesti, mutta tykkäisin, jos voisin pukea Helmille sateisella säällä jalkaan kumisaappaat enkä niitä 60 euron nahkaisia Eccoja. Helmistäkin olisi varmaan mukava, jos sukat eivät kastuisi ulkoillessa ja/tai voisi rauhassa kävellä lätäköihin, mutalammikoihin ja märälle nurmikolle - sinne, minne itse haluaisi.

Menin siis kauppaan ostamaan kumisaappaita. Helppo homma, ajattelin, kunnes mielessäni pyörähti pari asiaa. Kaupassa olevat kumpparit alkoivat koosta 23. Helmin jalka on kokoa 20 (ja niissäkin kengissä on vielä kasvunvaraa). En siis voinut ostaa kumppareita. Seuraavana mielessäni pyörähti toinen ajatus. Muistelin kaverini kaupanneen juuri aikaisemmin lapsensa kenkiä, jotka olivat kokoa 23 ja jääneet liian pieniksi. Lapsi on Helmiä reilun kuukauden vanhempi. Onkohan Helmillä normaalia pienempi jalka?

Tiedän, että kampurajalka voi olla normaalijalkaa pienempi, jos lapsella on toispuoleinen kampura. Olen kuullut, että lapselle on jouduttu ostamaan kaksi paria kenkiä, sillä jalkojen kokoero on enemmän kuin yksi koko. Helmin jalat ovat samankokoiset, ongelmaa ei siis ole ollut enkä ole koskaan asiaa ajattelutkaan aikaisemmin. Nyt joudun toteamaan, että ehkäpä Helmin jalka on "normaalijalkoja" pienempi.

Kunhan kävely vahvistuu ja tasapaino sen myötä, pääsee Helmi huristelemaan potkupyörällä

Ja näinhän se asia taitaa olla. Sain vahvistusta ajatukselleni (jälleen kerran, kiitos siitä) Facebookin kampura-ryhmästä. Myös monien muiden lapsilla on ollut vastaavaa. Ikäistään pienemmät jalkaterät. Ja samaan syssyyn sain kasan merkkejä, joilta voisi löytyä pieniä kumppareita (Polarn O. Pyret, Nokia, Reima). Nokialaisia jo tutkinkin, mutta niistä koot alkoivat 23 eteenpäin. Pitänee vaihtaa siis kauppaa ja toivoa, että kumisaappaat kokoa kaksikymmentä sattuisivat kohdalle.

ps. Voisinhan toki laittaa kirpparisivustolle ostetaan-ilmoituksen kengistä, mutta tässä asiassa olen suorastaan hysteerisen tarkka: Haluan ostaa Helmille vain uusia kenkiä, jotta minimoisin sen mahdollisuuden, että "valmiiksi toisen jalkaan muotoutunut" -kenkä aiheuttaisi Helmin jalkoihin ongelmia. En tiedä, kuinka helposti tällaista tapahtuisi, mutta... koskaan et voi olla täysin varma.

Äitienpäivän iloja ja suruja

Ensimmäisenä on kirjoitettava pitkä sepostus (jos puhuisin sen, sitä kutsuttaisi monologiksi, mutta onko monologi myös kirjoitettu yksinpuhelu?) siitä, miten hienoa on olla äiti juuri tälle erityiselle lapselle. En vaihtaisi pois mistään hinnasta niitä aamuja, jolloin nukumme kylki kyljessä tunnin - ehkä kaksi - ennen lopullista heräämistä.

Silmätarkkana seuraan, kun hän pukee villaisen kettuhattunsa päähän, ottaa käsilaukun käteensä ja muovisankon toiseen leikkiessään - vieläkään en tiedä, mikä leikin juoni on - ja nauttiessa leikkimisestään.

Huvittuneena pidätän nauruani, kun näen lapseni polkevan jalkaansa lattiaan korostaakseen omaa tahtoaan - ja mielessäni pelkään jo tulevaa uhmaikää, lapseni persoona on heräämässä todella eloon.

Ylpeänä pohdin, kuinka paljon lapseni jo ymmärtää ympäristöstään. Kun kysyn "haluatko lisää juomista", hän ojentaa minulle tyhjää tuttipulloaan - ennen olemme vain puhuneet maidosta.

Niin hirveän paljon olemme menneet eteenpäin. Pituutta vain oli lisääntynyt yhdessä yössä niin, että eiliset vaatteet eivät enää mahtuneetkaan. Äidin kahvakuulan kilot lisääntyvät nopeammin kuin äidin treeni sitä sallisi. Vauvan mitat ovat hävinneet. Tilalla on todellakin taapero.

Kävelyharjoittelua ilman tukea on kestänyt nyt kuukauden päivät. Saadessaan leikkiä yksin, keskytyksettä ja "huomiotta", olen huomioinut Helmin olevan entistä enemmän pystyasennossa ja liikkuvan askeltamalla. Askelia kertyy yhtä useampia peräkkäin. Pyllähdyksen jälkeen noustaa uudestaan jaloilleen ja leikki jatkuu. Huomaan, että Helmin itsetunto karttuu askelten myötä. Toki vieläkin konttaaminen/karhukävely on se nopein ja varmin tapa edetä - ainakin jos jotain "kiellettyä" on esillä tai ovi vessaan/ulos on jäänyt auki.

Elämä kulkee omaa tahtiaan, mutta reilusti eteenpäin.

Aina emme mekään välty takapakilta. Kampurahoidot ovat edenneet hienosti. Olemme todella iloisia, että mitään vastoinkäymisiä ei ole tämän puolesta eteemme tullut. Sen sijaan Helmille puhkesi oikein kunnollinen allergia ilmeisesti koivulle. Kotiimme asettui asumaan pieni ja kiukkuinen emäntä, jonka nenä vuotaa solkenaan ilman allergialääkitystä. Lääkityksen jälkeen niistämismäärä on onneksi vähentynyt puoleen. Jospa koivun kukinta menisi ohi nopeasti ja pääsisimme jatkamaan eläämäämme ilman huonoa oloa.

Tänään - allergiaakin uhmaten - menimme ulos harjoitteleemaan kävelyä. Helmi sai ainoastaan ulkokäyttöön tarkoitetun taaperokärryn (meillä on sisällä toinen kärry ainoastaan sisäkäyttöön) ulkokävelyn rohkaisemiseksi. Pienen tunnustelun jälkeen homma alkoi sujua ja vauhti kiihtyä. Ihana, rakas tyttäreni.

Askel, askel, pyllähdys

Helmi-neiti täytti tänään 1v ja 4kk. Tasan kaksi kuukautta sitten hän oppi kävelemään tukea vasten. Tänään hän lähti kävelemään ilman (tai oikeastaan käveli jo eilen 4 askelta vahingossa, viidennellä pyllähti, mutta tänään tajusi itsekin, mitä on tekemässä).

Edessä on tietenkin uusien kenkien osto. Tällä kertaa kyse on "isojen tyttöjen kävelykengistä".

Tällaiset kengät Helmi itselleen valitsi

Ominaisuus nimeltä jalan poimu ja muita kirurgijuttuja

Kävimme Helmin kanssa tänään kontorillikäynnillä kirurgimme luona. Äitiä hieman jännitti käynti etukäteen, sillä juuri kävelyharjoitteiden aikana jalan virheasennon uusimiselle on suurempi mahdollisuus. Vartalon paino voi esimerkiksi "vääntää" jalkaa väärään asentoon lapsen seisoessa.

Jalkojen tarkkailu on meille arkipäivää. Näkyykö jalkaholvin kohdalla ihopoimuja? Onko jalan ulkosyrjä suora? Antaako akilles periksi - tapahtuuhan nilkassa ojennus ja koukistus oikein?

Helmin jaloista ei löytynyt mitään huomautettavaa. Kaikki oli niin kuin pitikin. Ainoastaan yksi pieni poimu "kriittisessä kohdassa" aiheutti lisätutkintaa hetkeksi, kunnes jouduimme toteamaan poimun olevan jalan ominaisuus. Lisäksi kirurgimme katseli Helmin seisontaa ja kävelyharjoituksia. Jalat toimivat oikein ja jalan asennossa ei ole korjattavaa. Hoito on siis onnistunut. Onneksi Helmi suostui esittelemään taitojaan mielellään - kunhan kirurgi oli ensin ymmärtänyt taputtaa hänen suoritukselleen.

Tankokenkähoito jatkuu "normaalintavoin" 14h/vrk (= päivä- ja yöuniajat) niin kauan kuin Helmi asian itse sallii, vähintään 3-vuotiaaksi. Onneksi kenkien laitto on yksi nukkumaanmenorituaaleistamme siinä missä hampaiden pesu tai yöpuvun pukeminenkin. Ainakaan vielä ongelmia ei ole tullut.

Keskustelimme myös Helmille piakkoin hankittavista normikengistä. Olen kuullut toisille suositellun oikein tukevia kenkiä kun taas toisille mahdollisimman paljasjalkaista menoa. Kirurgimme mukaan meidän tulisi hankkia "mukavat kengät". Helmin jalat voivat niin hyvin, että käytännölliset ja jalassa mukavat kengät ovat ainoat kriteerit. Hänen mukaansa reilusti tukevia kenkiä voidaan suositella tilanteessa, jossa hoidot eivät ole korjanneet jalan asentoa tarpeeksi ja esimerkiksi askeltaessa jalka pyrkii menemään virheasentoon. Luonnollisestikin jalka tarvitsee tuolloin tukea enemmän.

Seuraava käyntimme on puolen vuoden kuluttua.

Sitä odotellessa ennättää katsoa muutaman Ryhmä Hau -jakson

Tärkeintä on kannustus

Helmikin sen tietää. Nimittäin kannustamisen merkityksen uuden oppimisessa. Tyttö on sisäistänyt asian niin hyvin, että noustuaan seisomaan taputtaa itse itselleen.

Yksi kivi tipahti jälleen sydämeltä

Kuten arvata saattaa, on äidin sydämessä aina pieni kolo huolelle. Yksi huolenaiheista, ehkäpä se alitajunnan tuottama huoli, on ollut Helmin kävelemään oppiminen. Koska jaloilleen ottaminen on ollut tytöllä pitkään hankalaa ja jopa hieman viivästynyttä, on luonnollisesti kaikki sen jälkeen kehityksessä tapahtuvakin tuleva viiveellä.

Olemme kuitenkin jälleen ylittäneet yhden merkittävän rajapyykin 1v 3kk -ikäisenä: Helmi nousee seisomaan ilman tukea!

Olemme osanneet odotella hetkeä. Helmi on noussut hyvin polvilleen ja "toinen polvi maassa" -seisontaan. Tukea vasten noustaan näppärästi ja seisotaan piiiiiitkiä aikoja. Onpa kuvioon tullut myös hetkittäisiä ilman tukea seisomisia, kunhan ensin on noustu ylös tuen avulla. Taaperokärry saa vauhtia enemmän ja vähemmän. Ehkäpä vain rohkeus on uupunut.

Ja nyt, kun rohkeus on löytynyt, tapahtuu. Harjoitteluintoa ainakin on, vaikka toisille jakaisi.

Seuraava lääkäriaikamme on reilun viikon kuluttua. Paljon odotamme käyntiä, sillä edellisestä kerrasta on kulunut puoli vuotta.