Pieni urhea potilas

Päivä, jota olimme odottaneet, mutta toisaalta jännittäneetkin. Pelätä en osaa, luotan suomalaiseen terveydenhuoltoon ja lääkäreiden ammattitaitoon.

Kampuralapsien ainoa leikkaustoimenpide Ponseti-menetelmän hoidossa on tenotomia. Siinä akillesjänne katkaistaan, jotta kantapää pääsisi "laskeutumaan" normaaliin asentoon ja nilkka koukistumaan. Akillesjänteen katkaisun jälkeen jalka kipsataan kolmeksi viikoksi. Katkaisu kuulostaa kovin karulta, mutta lääkärimme mukaan lapsilla jänne paranee itsestään "jopa liiankin nopeasti". Hoitona on siis lähinnä lepo eli estää lasta liikuttamasta nilkkaansa. 

Toimenpide itsessään on nopea, vajaa 10 minuuttia ja kipsaus päälle. Käytännössä siis pieni ihoviilto, akilles poikki ja tikki iholle. Meidän sairaalassamme operaatio tapahtuu leikkaussalissa, mutta ymmärrykseni mukaan toisissa sairaaloissa sitä tehdään myös polikliinisesti paikallispuudutuksessa. 

Mutta nyt meidän tarinaamme.

Helmille tenotomiat tehtiin molempiin jalkoihin, sillä mikäli toisella jalalla on tarvetta, tehdään se herkästi myös toiseen. Tieto operaatiosta tuli lopullisesti viikkoa ennen eli kuudensien kipsausten yhteydessä. Operaation mahdollisuudesta oli toki puhuttu jo aikaisemminkin.

Helmin jalat ennen leikkausta...

...6 viikkoa kipsausta takana

Menimme sairaalaan aamulla kahdeksan maita. Helmin leikkaus oli suunniteltu tehtäväksi päivän kolmantena, joten lapsi sai syödä rinnalta 4 tuntia aikaisemmin. Sain siis imettää Helmin ennen lähtöämme sairaalaan. Ilmoittautumisen jälkeen meidät ohjattiin huoneeseemme. Hoitajat tulivat "alkuhaastattelemaan" ja kyselemään kuulumisemme. Täytimme hoitajan kanssa  anestesiakaavakkeen valmiiksi odottamaan.

Kipsihoidon vuoksi Helmin kylvettäminen on onnistunut vain kipsinvaihtopäivinä. Leikkausta edeltävästi Helmi pääsisi joka viikkoiseen kylpyynsä. Poistimme kipsit jaloista itse samalla kun hoitajat järjestivät meille kylvetysmahdollisuuden. Ennen rentouttavaa kylpyä Helmiä kuitenkin mittailtiin "päästä varpaisiin". Normaalien pituuden ja painon lisäksi Helmin jalkapohjista piirrettiin ääriviivat, jotta ne voidaan mitata tankokenkiä varten. Piirrustus ei ollut mikään helppo homma nälkäiselle ja ärtyneelle pienelle ihmiselle, huutoa ja potkua riitti. "Perustoimien" jälkeen leikkaava lääkäri kävi tervehtimässä meitä ja vielä tutkiskelemassa Helmin jalkoja, minkä jälkeen varsinainen odotus alkoi.

Helmi isin sylissä odottamassa leikkausta

Helmi pääsi leikkaussaliin pitkien tuntien jälkeen klo 12.30. Odottavan aika on pitkä, mutta nälkäiselle kuuden viikon ikäiselle tunnit olivat sitäkin pidempiä. Viimeisten kahden tunnin aikana Helmi oli isänsä sylissä, sillä minun sylini vain lisäsi kiukkua. Melkeinpä kuulin itkun seasta Helmin syyttävän huudon: "Äiti, miksi sinä vain et anna sitä tissiä suuhun, kun se on kerta noin lähellä!"

Käytimme odotusajan hyödyksi ja söimme itse. Olen työssäni huomannut, että omaisilta tuppaa unohtumaan auttamisen peruskäsitys kokonaan, kun heidän rakkaansa sairastaa. Muistakaa siis jokainen, että kaikki lähtee siitä, että auttajan on hyvä olla. Syökää, levätkää jne, jotta voitte olla kunnolla läsnä. Väsyneenä ja nälkäisenä kärsivät kaikki.

Kahden tunnin kuluttua saimme soiton, että Helmi on siirretty heräämään ja voimme mennä katsomaan. Sairaalassamme on tapana siirtää kaikki alle puolivuotiaat (jos muistan oikein) heräämään vastasyntyneiden teho-osastolle. Sinne mekin suuntasimme. Teholla meitä vastaanotti ihana hoitaja kera Helmin, joka oli vielä syvässä unessa ja hengityskoneessa. Itseään kovasti tsempannut äiti oli tuolloin murtua täysin. Minun pieni Helperttini!

Pieni urhea potilas

Helmi heräili omia aikojaan noin tunnin kuluttua. Hengitysputken poistoa varten soitettu lääkäri ei kuitenkaan ollut tarpeeksi nopea, Helmi yritti poistaa putkea omatoimisesti. Onneksi hoitaja oli "kokenut" eikä hätkähtänyt asiasta: Putki poistui nätisti hoitajan toimesta jo ennen lääkärin saapumista. Lääkärin tehtäväksi jäi enää kuunnella keuhkot ja tarkistaa muutoin tytön vointi.

Meille oli kerrottu jo etukäteen, että kun Helmi herää, alamme samantien syömään. Helmi oli kuitenkin asiasta eri mieltä. Ilmeisesti hengitysputken käheyttämä ja ärsyttämä kurkku oli pienelle liikaa. Hirveän, käheän, itkun saattamana yritimme imeä tissiä. Itse imemisessä ei ollut ongelmia, mutta maidon nielaisu ilmeisesti sattui. Syöminen ei onnistunut. (Vauva saa suoneen sokeriliuosta, joten sinällään hätää syömättömyydestä ei tule. Hoitajat kertoivat pienentävänsä sokeriliuoksen tiputusnopeuden puoleen ensimmäisestä kunnollisesta syöntikerrasta ja lopettavansa kokonaan toisesta.)

Helmi nukahti uudestaan ja me lähdimme mieheni kanssa hieman jaloittelemaan. Mieheni lähti kotiin koirien luo ja itse menin lastenosastolle hieman lepäilemään. Minulle oli varattu Helmin huoneeseen lastenosastolle paikka nukkua. Varsinkin täysimetettyjen lapsien kohdalla on erityisen tärkeä, että ruoka on lähellä.

Teholla Helmi vietti leikkausta seuranneen illan ja yön, sillä Helmi oli todella väsynyt leikkauksen jälkeen. Uniaineet ja kipulääkkeet todennäköisesti väsyttivät pientä. Helmi sai säännöllisesti parasetamolia suoneen kipujen vähentämiseksi/ehkäisemiseksi. Sain olla Helmin luona teholla. Onnistuimme illan aikana syömään kahdesti tissiltä. Syöntien välissä istuskelin Helmin seurana useamman tunnin ja pidin häntä vain sylissä. Äidin läheisyys rauhoitti pientä. Kun Helmi nukahti kunnolla, lähdin itse "omalle" osastolleni iltapuuhiin. Olimme sopineet hoitajien soittavan, kun Helmi tekee ruokatilauksen. 22 aikoihin soitto tulikin. Teholle päästyäni Helmi oli nukahtanut emmekä saaneet häntä niin hereille, että syönnistä olisi tullut mitään. Päätimme yöhoitajan kanssa, että minä lypsän Helmille maitoa ja hoitaja syöttää Helmin pullosta, kun seuraava nälkä iskee. Näin pääsimme aamuun asti, soittoa maitobaarille ei tullut.

Äidin sylissä on hyvä olla. (Posket kiiltävät rasvasta, hengitysputken kiinnitysteippi ärsytti ihoa)

Heräilin jo ennen seitsemää (Helmin normaali syöntiaika) "ruokakellojen" soidessa. Yhtäjaksoista unta olin saanut 7 tuntia. Aamupesujen, -palojen ja muiden toimien jälkeen olin juuri lähdössä kohti tehoa (tapoin aikaa ja odottelin, että saavat rauhassa vaihdettua vuoroa teho-osastolla), kun huoneeni oveen koputettiin ja Helmin sänky työnnettiin sisään. Helmin hoitaja kertoi yön menneen hyvin ja tytön lähinnä syöneen ja nukkuneen. Edellinen kipulääke oli annettu illalla käydessäni, hoitajan mukaan Helmi ei ole ollut kivuliaan oloinen. Jalat ovat muutenkin olleet hyvänoloiset (varpaiden väriä ja lämpöä tulee aktiivisesti seurata).

Helmi tulee äidin luo osastolle

Olin pakahtua onnesta, kun pieni kuusiviikkoiseni hymyili leveästi herätessään ja nähdessään äidin vieressään. Aloimme "normaalin elämän" osastolla syönteineen ja vaipanvaihtoineen. Lisäksi Helmi on lähipäivinä kiinnostunut kovasti leluista ja seurustelee mielellään. Leikimmekin toista tuntia. Jopa lääkärinkierrolla Helmi kertoi itse kuulumisensa, kun kirurgimme tutki kipsejä ja Helmin varpaita. Kotiutumislupa tuli helposti ja saimme soittaa isille, jotta tulisi meitä noutamaan.

Kumpiko "lelu" oli Helmistä parempi?

Kun kirahvi sai rannekkeen kaulaansa, tuli siitä heti Helmille mieleinen!

Olen ennenkin kehunut hoitoja. Tästäkään reissusta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Hoitajat ovat ihania: lapset sekä vanhemmat huomioidaan 100 %:sti. Ennen kotiinlähtöämme saimme kirjallisesti kipulääkeohjeet ja meiltä varmistettiin, että osaamme sitten seurata jalkoja. Helmi puolestaan sai "reippauslahjana" ison Ainu-pupun ja diplomin osastolla olostaan. Juuri ennen kotiutumistamme sairaalaklovnit kävivät laulamassa Helmille kotiinlähtölaulun ja puhaltamassa vitamiini-saippuakuplia koko perheen päälle. Kuplat sisälsivät vitamiinit a,b,c,d,e,f,g,h,i,j,k,l... aina ö-vitamiiniin asti. Sekös meille passasi, vitamiineja tarvitaan aina!

Sairaalaklovnit tri K. P. Hetkinen (oikeassa yläkulmassa) ja tri Matkimus (3. vasemmalla alarivissä) ilahduttivat meitä. 

Diplomi ja "Lordi Lally" palkintopupu

Pieni potilas kotona ja omassa sängyssä. Pupu valvoo unta.